Koululaisten maksuton kerhotoiminta käynnistyy Kauhavalla viikosta 36 alkaen

Kauhavan kouluilla käynnistyy maksutonta kerhotoimintaa alkaen viikosta 36.
Kauhavan kaupunki sai aluehallintoviraston myöntämää erityisavustusta oppilaslähtöiseen harrastustoimintaan. Avustuksen myötä on mahdollista tarjota monipuolisia ja maksuttomia harrastusvaihtoehtoja kaikille 1.–9.-luokkalaisille pian koulupäivän alkamis- tai päättymisajan läheisyyteen. Tämä hanke on nimeltään Harrastamisen riemua kaikkialla Kauhavalla, ja hankerahoituksen avulla voidaan tarjota harrastustoimintaa lapsille ja nuorille koko lukuvuoden ajaksi.

Hankkeen tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia mieluisan harrastuksen kautta, aktivoida lapsia kouluajan jälkeiseen toimintaan, vähentää yksinolon aikaa koulupäivien ulkopuolisessa ajassa, innostaa lapsia tavoitteellisen harrastustoiminnan ja taiteen perusopetuksen toiminnan pariin sekä innostaa aktiiviseen kansalaisuuteen.

OKM toteutti koululaiskyselyn, joiden paikallisia ja koulukohtaisia tuloksia huomioidaan kerhojen sisällön suunnittelussa. Tämän kyselyn vastausten eli oppilaiden toiveiden huomioiminen on olennainen osa kerhojen suunnittelutyössä. Kerhojen toteuttamisessa ovat mukana kerhokoordinaattori, perusopetuksen henkilöstöä ja elämänlaatupalveluista Härmänmaan musiikkiopisto, liikunta-, nuoriso- ja museopalvelut sekä kolmannen sektorin eri toimijat. 

Kerhotoimintaa toteutetaan sekä ala- että yläkouluilla ja myös muita tiloja hyödynnetään kuten nuorisotiloja, POP- areenaa ja ulkoliikuntatiloja. Harrastusvaihtoehtoina on muun muassa salibandya, kuvista, bändisoittoa, parkouria, musiikkia, liikuntaa, palloilua, temppuilua, mediataitoja, kuntosalia, nukketeatteria, yleisurheilua, ilma-asekerhoa ja vaikka mitä muuta!

Tarkemmat koulukohtaiset kerhot ja kerhoajat tulevat tietoon koteihin Wilman kautta. Toiminta starttaa vähitellen viikosta 36 alkaen. Toivottavasti lapset ja nuoret löytävät itselleen mieluisat harrastuskerhot ja harrastamisen riemua on kaikkialla Kauhavalla, todetaan hankkeesta.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Korven tilan isäntä Mika Korpi ja Simmental-sonni Rocky.

Eläinten hyvinvointi ennen kaikkea

KORVEN tila sai 6. joulukuuta Kortesjärven Yrittäjien juhlassa Vuoden Yrittäjä -tunnustuksen.

–Tilallamme on vanha tilakyltti, jossa

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta!

Tuhti lukupaketti

Kaija Aro (vas.), Tuure Antila, Jaakko Niemistö, Leena Vainionpää, Emmi Niva, Teemu Hakala, Anu Ylinen ja Harri Ojanperä osallistuivat Kauhavan Keskustan syyskokoukseen.

Hakala johtaa Kauhavan keskustaa

KAUHAVAN Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous 2023 pidettiin maanantaina 27. marraskuuta Alahärmän palvelutoimistolla. Vuoden 2023 väistyvä puheenjohtaja

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Kaija Aro (vas.), Tuure Antila, Jaakko Niemistö, Leena Vainionpää, Emmi Niva, Teemu Hakala, Anu Ylinen ja Harri Ojanperä osallistuivat Kauhavan Keskustan syyskokoukseen.

Hakala johtaa Kauhavan keskustaa

KAUHAVAN Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous 2023 pidettiin maanantaina 27. marraskuuta Alahärmän palvelutoimistolla. Vuoden 2023 väistyvä puheenjohtaja

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.