Alajärven rantaan ilmestyi tilataideteos

Alajärven rantaan ilmestyi tilataideteos. Kuvat: Joanna Hamberg

ALAJÄRVEN rantaan on ilmestynyt taideteos.

Hiekkalaatikko-nimisen taideteoksen ovat tehneet osana Aisaparin kesätaiteilijat Maria Mäki, Mirka Sulander ja Joanna Hamberg.

Teoksen puuosa on koivua ja sen päälle on rakennettu valetusta akryylilevystä kuutio, joka on täytetty hiekalla, tiilimurskalla, ruususuolalla, turpeella ja kivillä. Teoksen maaperän joukkoon on taltioitu paikallisten viestejä aikakapseleihin. 

–Paikalliset kävivät ihastelemassa teosta meidän rakentaessa sitä ja totesivat, että kivet sopivat rantamaisemaan ja kruunaavat koko kauneuden, Joanna Hamberg kertoo.

Teos on toteutettu osana Aisaparin kesätaiteilijahanketta. 

Kesätaiteilijat Mäki, Sulander ja Hamberg ovat työskennelleet lakeuksilla kesäkuun puolesta välistä alkaen. He työskentelevät Lapualla, Kauhavalla, Alajärvellä ja Evijärvellä luoden kaupunkiympäristöön ja luontoon tilataidetta paikallisten asukkaiden kanssa. 

Euroopan maaseuturahaston mahdollistaman Aisaparin alueen kesätaiteilijat 2021 -hankkeen tarkoituksena on tukea kulttuurisesti rikasta ja hyvinvoivaa elämää Etelä-Pohjanmaalla taiteilijoita työllistämällä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.