Iloittelevaa jazzia Onnintuvalla perjantaina

JazzAcc 4tetin levynjulkaisukiertueen ensimmäinen konsertti kuullaan Taide- ja kulttuurikeskus Onnintuvalla perjantaina.

Julkaistu:

TAIDE- ja kulttuurikeskus Onnintuvan musiikkiklubi jatkaa hyvän musiikin parissa perjantaina 6. elokuuta. Kello 19 alkavassa konsertissa kuullaan iloittelevaa jazzia JazzAcc 4tet -kokoonpanolta.

Kvartetissa soittavat Antti Purola (haitari), Martin Söderbacka (kitara), Eevalotta Matikainen (kontrabasso) ja Valter Söderbacka (rummut).

Yhtye on tekemässä debyytti-EP:tä, joka ilmestyy loppukesällä. Onnintuvan keikka on levynjulkaisukiertueen ensimmäinen konsertti.

Levyllä on muun muassa kaksi lappajärveläissyntyisen Antti Purolan Arto Mellerin runoihin säveltämää kappaletta Kulttuuriyhdistys Karikon tuottamasta näyttämöteoksesta Elävien Kirjoissa ‒ Haikuja lakeuden yllä.

–Kvartetin kulmakivinä ovat improvisaatio, äänimaisemat, vahvat melodiat ja mukaansa tempaavat rytmit. Haitari, efektoitu kitara, kontrabasso ja rummut luovat kokoonpanolle persoonallisen saundin, johon tukeutuen yhtye tarjoilee elämyksen täynnä rajoja ylittävää iloittelua, sanelee Tuija Ahola Onnintuvalta.

Ohjelmistossa yhdistyvät omat, jazzsävytteiset sovitukset suomalaisista sävellyksistä, yhtyeen jäsenten omat kappaleet sekä jazzstandardit.

–Tämän veikeän kokoonpanon esityksestä on kuultavissa niin kaupungin vilske kuin maaseudun rauhakin leikkisine rytmeineen ja puhuttelevine melodioineen, Ahola pohtii.

Tapahtumaan ei ole pääsymaksua, mutta paikkavaraukset on hyvä tehdä.

Taide- ja kulttuurikeskus Onnintuvan musiikkiklubin kesäkonserteissa kuullaan vielä fadoa 20.8. ja Piazzollaa syyskuun alussa.

Tapahtuma on osa Taide- ja kulttuurikeskus Onnintupa -hankkeen toimintaa. Hanke on saanut Leader-rahoitusta Aisapari ry:ltä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.