Metsästysammunnan ABC Vimpelin metsästysseura

Yhteiskuva ennen päivän päätöstä Vimpelin Metsästysseuran radalla

Vimpelissä järjestettiin viikonloppuna kaksipäiväinen Metsästysammunnan ABC-kurssi, kurssilla koulutettiin kouluttajia tuleville kursseille, joita Vimpelin Metsästysseura tulee järjestämään. Kurssilla oli pääkouluttajana Metsästäjäliitosta Johanna Huotari. Kurssilla oli kouluttajakokelaita kahdeksan kappaletta. Vimpelin Metsästysseurasta paikalla oli kuusi oppilasta ja maakunnasta vahvistuksena muutama osanottaja. Kurssi oli kaksipäiväinen ja siinä selvitettiin seikkaperäisesti, kuinka koulutetaan Metsästysammunnan ABC-kurssilla. Kurssi ei ole vain teoriaa, vaan käytännöllä on iso paino koko asiassa. Turvallinen aseenkäsittely, toiminta ampumatilanteessa, sen jälkeen ja ennen kaikkea kuinka ammutaan eettinen riistalaukaus. Kurssilla käsitellään haulikko- ja kivääriammunnan perusteet. Kurssilaiset olivat toisen päivän loppupuolella kovin tyytyväisiä saamaansa oppiin. Kurssin jälkeen Vimpelin Metsästysseuralla on kuusi kappaletta ABC-kouluttajia.

–Tämä on hyvä juttu, saadaan nuorta väkeä metsästysharrastukseen, eikä oppi ole pahasta jo vanhemmallekaan metsästäjälle, aina on hyvä oppia uutta sekä kerrata jo opittuja taitojaan radalla, toteaa Simo Niemi Vimpelin Metsästysseurasta.

Metsästysammunnan ABC

ABC koulutus on Metsästäjä liiton kehittämä koulutus uusille metsästäjille, jotka ovat suorittaneet metsästäjän tutkinnon. Koulutukseen ei ole kynnystä kokeneemmillekaan metsästäjille päivittämään tietojaan ja taitojaan.

Kurssin kesto on kuusi tuntia, jonka aikana perehdytään haulikko- ja kivääriammuntaan, aseteknisiin asioihin sekä turvallisuuteen ampumaradalla ja metsällä.

On aivan itsestään selvää, että ampumaan oppii vain ampumalla ja harjoittelemalla. Siksi ABC-koulutus perustuu käytännön opettamisiin harjoitteiden avulla. Materiaalia enne koulutusta löytyy netistä sähköisinä materiaaleina, johdin kannattaa tutustua. Sieltä löytyy hyvää videomateriaalia ja muuta. Metsästäjäliiton verkkosivustoilta löytyy koulutuskalenteri, josta voi etsiä sopivan koulutuksen ajankohdan ja paikan.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.