Evijärvi tuottaa-tapahtuma syyskuussa koulukeskuksen alueella

Julkaistu:

Kategoria:

,

SYYSKUUN neljäntenä päivänä Evijärven koulukeskuksen alueella järjestetään kolme tapahtumaa yhdessä paketissa. Samalle päivälle on sijoitettu järjestömarkkinat, Evijärvi tuottaa-näyttely ja Evijärven yrittäjien kesämarkkinat, jotka siirtyvät heinäkuulta tapahtuman yhteyteen.

Yhteistyössä ovat mukana Evijärven kunta Evijärven yrittäjät, kuntayhtymä Kaksineuvoinen, Leader Aisapari sekä Aijjoos-toiminta. Näyttelyn tarkoituksena on koota kaikki evijärveläiset yrittäjät toimialasta riippumatta esittelemään omaa toimintaansa ja tuotteitaan näyttelyalueelle.

–Järjestömarkkinat kasaa evijärveläiset, Järviseudun ja Etelä-Pohjanmaan alueen yhdistykset esittelemään tekemisiään. Myyjät järjestävät myyntitapahtuman eli markkinat siihen ympärille. Tapahtumassa oheisohjelmaa tuottavat eri tahot, Evijärven kunnan Sanna Syrjälä kertoo.

TOTEUTETTAVAAN päivään odotetaan runsaslukuista yleisöä. Edellisellä kerralla Evijärvi tuottaa-näyttely järjestettiin yksistään 2017 vuonna. Silloin näyttely veti yhteensä noin 500 kävijää. Ensimmäisen kerran näyttely on toteutettu vuonna 76.

Syrjälä toteaa kyseessä olevan 45. kerta, jolloin tapahtuma on pystyssä ja uskoo tapahtuman keräävän useita toimijoita paikalle.

–Vuonna 2017 oli 80 näytteilleasettajaa. Evijärven markkinoilla on ollut kesällä reilu 70 markkinamyyjää. Kyllä vähintään odotamme sitä samaa. Melkein uskaltaisin heittää, että kyllä me 150 toimijaa sinne tontille aiotaan saada, Syrjälä arvioi.

Ilmoittautuminen markkinoille näytteilleasettajaksi on avoinna kesäkuun loppuun asti. Ilmoittautuminen on mahdollista Evijärven kunnan verkkosivuilla sekä tavoitettavissa myös somesta.

LEADER Aisaparin kehittämissuunnittelija Päivi Kultalahti kertoo järjestömarkkinoiden olevan oiva tilanne kylille ja yhdistyksille tuoda toimintaansa näytille.

–Sieltä voi saada uusia vinkkejä vapaa-ajalleen ja paikalla on myös maakunnallisia järjestöjä. Kultalahti mainostaa.

Tapahtuma-alue ollaan jakamassa siten, että yritykset ja yhdistykset ovat samojen yläotsikoiden alla.  Tällä tapahtumasta pyritään saamaan mahdollisimman asiakasystävällinen, jossa lasten jutut ovat jossain ja harrastusmahdollisuudet toisaalla.

–Viimeksi hämmästytti se, kuinka monipuolista yritystoiminta seudulla on. Urakoitsijoita ja suuria koneita, kyllä täällä tehdään monenlaista touhua. Eivät näy, kun ovat tuolla työmaillaan, Kultalahti toteaa.

–Toivottaisiin, että kuntalaiset hoksaisivat, miten laaja toimialakirjo Evijärvellä on yrityksissä ja yhdistyksissä, jotta saataisiin ylpeyttä omasta paikkakunnasta, Syrjälä päättää.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.