Veteraanipäivää vietetään Kauhavalla etänä

Juhlaa taltioitiin kolmella kameralla. Kuva: Jaakko Erkinheimo

KORONAEPIDEMIAN johdosta tänä vuonna ei ole mahdollista järjestää Kauhavalla fyysistä kansallisen veteraanipäivän juhlaa.

Näin syntyi kulttuuri- ja museopalveluissa päätös toteuttaa juhla tuttuun tapaan, mutta tällä kertaa virtuaalisena. Juhla kuvattiin ja äänitettiin Härmän kylpylän Lakeus-salissa ja Alahärmän kirkossa maanantaina 19. huhtikuuta.

Juhlalähetyksen ohjelma koostuu puheista ja musiikista.

Puheenvuoroja käyttävät Kauhavan kaupunginjohtaja Markku Lumio, Kauhavan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Mikko Jaskari, Ylihärmän reserviläisten puheenjohtaja Mika Mäki sekä Kauhavan kirkkoherra Jyrki Jormakka. Juhlapuheen pitää 1939–1945 sotien Etelä-Pohjanmaan piirin perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Ylitalo.

Musiikkiesityksistä vastaavat Alahärmän veteraanikuoro Seppo Malmin johdolla sekä Härmänmaan musiikkiopiston puhallinorkesteri Tuija Ahon johdolla.

Lähetyksen juontaa museointendentti Hanna Rieck.

Juhla striimataan kaikkien nähtäväksi veteraanipäivänä 27. huhtikuuta kello 15 alkaen. Linkki lähetyksen seuraamiseen löytyy osoitteesta: www.kauhava.fi/veteraanipaiva.

Museointendentti Hanna Rieck vastasi juhlan ohjelmasta sekä aikataulutuksesta ja kulttuuriohjaaja Jaakko Erkinheimo teknisestä tuotannosta.

Erkinheimo kertoo, että tällainen toteutus on teettänyt paljon enemmän työtä kuin jos juhla olisi normaalisti fyysisenä ilman minkäänlaisia koronarajoitteita.

–Pelkästään jo aikataulutus on haastavaa, koska kuvauksissa paikalla sai olla yhtä aikaa vain rajattu määrä ihmisiä. Homma ei myöskään ole valmis kuvausten ollessa ohi, sillä kaikki kuvattu ja äänitetty materiaali täytyy editoida valmiiksi paketiksi ennen lähetystä.

–Oli hieno kokemus tavata oikeita sodassa olleita veteraaneja. Itse olen sitä ikäluokkaa, ettei minun ole juuri tarvinnut sotia miettiä, ja siksi arvostankin suuresti heidän tekemäänsä työtä maamme itsenäisyyden puolesta, Erkinheimo sanoo.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.