Ellei koronatilanne parane, herättäjäjuhlat järjestetään hybridimallilla

Julkaistu:

Aihe:

VIIME kesältä siirretyt herättäjäjuhlat järjestetään Kauhavalla 2.–4. heinäkuuta tuolloin voimassa olevien rajoitusten puitteissa.

–Herättäjäjuhlien pääohjelma, eli seurat ja jumalanpalvelus, toteutetaan aina ulkoilmassa. Lisäksi tänä vuonna myös kaikki oheisohjelma järjestetään taivasalla. Juhlakenttä entisen lentosotakoulun alueella on avara, ja siellä on helppo pitää turvallinen etäisyys toisiin, kertoo yleissihteeri Kalle Hiltunen Herättäjäyhdistyksestä.

Juhlat tullaan järjestämään OKM:n turvallisen tapahtuman ohjeiden mukaisesti. Se tarkoittaa parannettua hygieniaa, kasvomaskeja sekä turvavälejä, joista huolehditaan esimerkiksi seurapenkkien rivivälejä kasvattamalla.

Myös kävijämäärää hallitaan tavallista tarkemmin. Siksi Herättäjäyhdistys avaa alkukesästä mahdollisuuden tulostaa nettisivuiltaan ilmaisen pääsylipun juhlille. Tästä ohjeistetaan myöhemmin tarkemmin.

–Toivomme, että mahdollisimman moni käy tulostamassa tällaisen pääsylipun etukäteen, Hiltunen sanoo. –Näin pysymme selvillä osallistujamäärästä.

KUKAAN ei voi tietää, millainen koronatilanne on heinäkuun alussa, joten järjestäjät seuraavat tilannetta aktiivisesti. Uusia päätöksiä voidaan tehdä tarvittaessa nopeastikin.

–Mikäli koronatilanne ei parane oleellisesti, juhlat pidetään hybridimallilla, Hiltunen sanoo. –Silloin otamme paikan päälle rajoitusten salliman määrän osallistujia, mutta ohjelmaa voi seurata kotoa käsin eri kanavien kautta.

Järjestettiinpä Kauhavan herättäjäjuhlat missä muodossa tahansa, ohjelmaa lähetetään juhlaviikonloppuna ympäri vuorokauden Körttiradion nettiradiossa sekä pääkaupunkiseudun ja Kauhavan lähettimien kautta.

Lisäksi Järviradion taajuuksilla lähetetään perjantain aattoseurat, lauantain lähetysseurat ja sunnuntain jumalanpalvelus. Yle lähettää jumalanpalveluksen suorana televisiolähetyksenä ja lauantain päiväseurat radiotallenteena.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.