Toisen koronakevään yo-kirjoitukset käynnistyivät Kauhavan lukiossa

Kuva: Eija Pippola

Julkaistu:

Rehtori Toni Uusimäen mukaan Kauhavan lukiossa on eniten kokelaita äidinkielen, englannin, matematiikan, biologian ja psykologian yo-kokeissa.

Koronapandemia tuo oman jännityksensä tämänkin kevään ylioppilaskirjoituksiin. Toni Uusimäen mukaan lukio on tehnyt voitavansa siinä, että yo-kirjoitukset voitaisiin järjestää mahdollisimman terveysturvallisesti ja karanteenitilanteet välttäen. – Kokelailla on ensinnäkin oltava mukanaan 2-3 kasvomaskia kirjoituskertaa kohti. Maskin voi kirjoitussuorituksen aikana ottaa pois vain pikaista ruokailua varten. Vain perustellusta terveydellisestä syystä kasvomaskia ei tarvitse pitää. Tarkoitus on suojata sekä kokelasta itseään että muita kokelaita, Uusimäki toteaa. Yo-kirjoituksissa noudatetaan hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Yo-kirjoittajien istuinpaikat on yritetty järjestää mahdollisimman väljästi turvaetäisyydet huomioiden. Kokelaat otetaan kirjoitustiloihin koronapandemian leviämisriskin takia koetilaan porrastetusti ja jatkuvan sisäänoton periaatetta noudattaen. Koululta lainatut välineet puhdistetaan perusteellisesti aina päivän kokeen päätyttyä.

Uusimäki esittää myös toiveen, että kevään yo-kirjoittajat pitäisivät kirjoitusaikana sosiaaliset kontaktinsa minimissään.

Ylioppilaskirjoituspäivät ovat seuraavat: Ti 16.3., äidinkieli ja kirjallisuus, lukutaidon koe sekä suomi toisena kielenä (S2) -koe

To 18.3. vieras kieli, lyhyt oppimäärä (saksa, espanja)

Pe 19.3. äidinkieli ja kirjallisuus, kirjoitustaidon koe

Ma 22.3. vieras kieli, pitä oppimäärä (englanti)

Mainos

Ti 23.3. matematiikka, lyhyt oppimäärä

Ke 24.3. matematiikka, pitkä oppimäärä

To 25.3. biologia, filosofia, psykologia

Pe 26.3. fysiikka, historia

Ma 29.3. toinen kotimainen kieli, keskipitkä oppimäärä (ruotsi)

Ti 30.3. maantiede, uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi

Ke 31.3. kemia, terveystieto

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.