Kylätalolle maalämpö

Heikki Salmela arvelee Lakis Areenan avajaisten siirtyvän heinäkuulle.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Nyt kuntarahoitusosuus on kokonaisuudessaan 51 079,2 euroa. Hankkeen kokonaiskustannukset kasvavat maalämmön toteuttamisen myötä 340 000 euroon. Maalämmön kokonaiskustannukset ovat noin 32 000 euroa.

–Se asennetaan lähiaikoina, kaivot on jo porattu ja tekninen tila sille valmiina, kertoo hanketta vetävä Heikki Salmela.

Alkuperäisissä suunnitelmissa ja kustannusarviossa ei ollut otettu huomioon lämmitystä, koska ajatuksena oli ollut pitää rakennukset talvisin kylmillään. Rakennuksissa on kuitenkin pidettävä vähintään peruslämpöä yllä, koska esimerkiksi lattiamateriaalien tarjoajat eivät lupaa takuuta, jos rakennukset pidetään kylmillään. –Ajattelimme aluksi lämmittää taloa sähkökäyttöisillä puhaltimilla. Asia nousi esille onneksi jo siinä vaiheessa, kun lattiaa alettiin valaa, ja vesikiertoputket päätettiin laittaa kaiken varalta, jos lämmitys laitettaisiin joskus myöhemmin.

Lattiamateriaali on vielä mietinnässä, mutta Lakis Areenalle haetaan edullista, kestävää, hyvän näköistä lattiaa, joka sopii tanssimiseen.

TALVI on ollut kylätalotyömaalla hiljaisempaa aikaa. –Väki on kuitenkin tarvittaessa lähtenyt mukavasti liikkeelle.

Kirvesmiehet ovat laatoittaneet huoltotiloja. Toisen kerroksen paneelit on asennettu, laitehuone valmiina maalämpökojeiden asentamista varten ja melkein kaikki listatkin maalattu.

–Yläkerran kokoushuone järvinäköalalla on lähes valmiina, samoin esiintymislava. Pian pääsevät Vimpelin Mieslaulajat testaamaan akustiikkaa.

Seuraavaksi asennetaan katosta ripustettavia valaisinkiskoja.

KYLÄSEURAN omarahoitusosuuden budjetista puuttuu tällä hetkellä nelisen tuhatta euroa hankkeen saattamiseksi loppuun. Salmela ilmoitti somessa laativansa tilauksesta esipolvitauluja hankkeen hyväksi, sukututkija kun on, ja saikin nipun tilauksia, joiden parissa vapaa-aika kuluu hyvin.

–Kannatusjäsenmaksuja on tullut mukavasti, mukana on 103 henkilöä tai perhettä, joilta lahjoituksia on tullut noin 7 000 euroa, ja niitä voi maksaa vieläkin. Yrityksiltä on tullut tähän mennessä valtaosa rahasta, noin 20 000 euroa. Suurin osa yrityksistä on vimpeläisiä ja lahjoitukset ovat pienten yritysten 50 euroista alkaen Lakis Leidien 2 600 euroon. Satuin kysymään sponsorointia Karstulan Honkarakenteelta, hirret kun ovat heidän tuotantoaan, ja johtaja, jolla on yhteys Vimpeliin, innostui mukaan mukavalla summalla, Salmela kiittelee.

Kyläkalenteri tuotti noin tonnin.

VAPAA-AIKALAUTAKUNTA myönsi kyläseuralle avustusta avajaistapahtuman esiintymispalkkioihin. Avajaiset siirtynevät juhannukselta heinäkuulle, mutta ajatus on edelleen pitää ne kaksipäiväisinä, jolloin toinen päivä olisi varttuneemmalle, toinen nuoremmalle väelle. Esiintyjistä Niina Åkerman, Benjamin Enroth ja Esko Koivuluoma on jo buukattu, neljänneksi valitaan joku paikallinen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.