• Kuva: Eija Pippola

Mahdollisesta etäkouluun siirtymisestä päätös tänään

JÄRVI-POHJANMAAN pandemiajohtoryhmä tiedotti viime viikolla, että alueen yläkoulut ja lukiot siirtyvät etäopetukseen 8. maaliskuuta alkaen. Tilannetta on kuitenkin vielä päätetty seurata, ja lopullinen päätös asiasta tehdään tänään keskiviikkona.

–Valtioneuvoston viime viikon tiedotuksen perusteella pandemiajohtoryhmä piti selvänä, että kiihtymisvaiheessa olevan Etelä-Pohjanmaan yläkoulut ja toiseen asteen oppilaitokset tulevat siirtymään etäopetukseen 8.3. lähtien, totesi pandemiajohtoryhmä tiistaiaamuna lähettämässään tiedotteessa.

Pandemiajohtoryhmä kokoontuu keskiviikkona iltapäivällä seuraavan kerran käsittelemään asiaa. Keskiviikkona myös Etelä-Pohjanmaan sote-edustajat, kuntajohtajat ja sivistystoimenjohtajat kokoontuvat yhteiseen palaveriin. Maanantaina kokoontunut Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Nyrkki ei nähnyt viimeaikaisiin tautitilastoihin pohjaten tarvetta etäkoulusuosituksen antamiselle.

–Odotamme myös aluehallintovirastolta linjausta koulujen etäopetukseen siirtymisestä. Oppilaita ja vanhempia on kehotettu seuraamaan Wilman tiedotteita.

Yksittäinen kunta voi määrätä koulunsa etäopetukseen, ja Avi puolestaan voi velvoittaa siihen joko koko toimialueellaan tai vain muutaman kunnan alueella.

Hallitus kertoi viime viikon torstaina, että Suomessa alkaa 8. maaliskuuta kolmen viikon sulkutila. Sinä aikana kaikkien leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueiden pitäisi siirtää perusopetuksen yläluokat ja toinen aste etäopetukseen sekä keskeyttää yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta. Perjantaina Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi Etelä-Pohjanmaalle kymmenen hengen kokoontumisrajoituksen 31. maaliskuuta saakka.

Jaa juttu: