Lukiot ja yläkoulut etäopetukseen hiihtoloman jälkeen

Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin lukiot ovat etäopetuksessa 8.-28.3.2021. Pandemiajohtoryhmä suosittelee muita alueen toisen asteen toimijoita siirtymään etäopetukseen edellä mainttuna ajankohtana. Hallituksen linjauksen myötä Etelä-Pohjanmaan kuntien yläluokat tulevat siirtymään etäopetukseen 8.-28.3. väliseksi ajanjaksoksi, tiedotti Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä torstaina.

Hallitus linjasi neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista ja tason kaksi käyttöönotosta.Yhteensä seitsemän sairaanhoitopiirin alueella ohjataan otettavaksi heti käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset. Lisäksi yhdeksälle kiihtymisvaiheen alueelle suositellaan käyttöön samoja toimia. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri lukeutuu näihin kiihtymisvaiheen sairaanhoitopiireihin. Ensi viikolla eduskunta päättää poikkeusoloista, jolloin ravitsemisliikkeet suljettaisiin 8.-28.3.2021. Samoin leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla peruskoulun yläluokat ja toisen asteen oppilaitokset ohjattaisiin siirtymään tilapäiseen etäopetukseen ja yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voidaan keskeyttää.

Alueen koulut aloittavat toimenpiteet etäopetukseen siirtymiseksi, ja tiedottavat asiasta suoraan huoltajiaja opiskelijoita. Perusopetuksen vuosiluokkien 0-6 opetus sekä myös vuosiluokkien 7-9 erityisen tuen oppilaiden opetus järjestetään lähiopetuksena. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä odottaa alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin suosituksia sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston uusia määräyksiä. Pandemiajohtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 3.3., jolloin pyritään tiedottamaan tarkemmin suosituksista ja rajoituksesta koskien muun muassa harrastustoimintaa.

Edellisen 23.2.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan asukkailla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 136 koronatartuntaa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Sirkka Kallio voitti mestaripyöräilijäkampanjaan osallistuneiden kesken arvotun pyörän. Kuva: Vimpelin vapaa-aikatoimi.

Vimpelissä 40 mestaripyöräilijää

Mestaripyöräilijätittelin saamiseen edellytettiin perinteiseen tapaan vähintään 1 000 pyöräilykilometrin yhteissaavutusta toukokuun ja elokuun välisenä aikana.

Sirkka Kallio voitti mestaripyöräilijäkampanjaan osallistuneiden kesken arvotun pyörän. Kuva: Vimpelin vapaa-aikatoimi.

Vimpelissä 40 mestaripyöräilijää

Mestaripyöräilijätittelin saamiseen edellytettiin perinteiseen tapaan vähintään 1 000 pyöräilykilometrin yhteissaavutusta toukokuun ja elokuun välisenä aikana.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.