Etelä-Pohjanmaalla todettiin viikonloppuna yhteensä 15 uutta koronavirustartuntaa

Kuva: Eija Pippola

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonloppuna, perjantaista sunnuntaihin, yhteensä 15 uutta koronavirustartuntaa. Viime viikolla karanteeniin asetettiin kaikkiaan noin 400 henkilöä. Tartunnan saaneista 43 % oli jo karanteenissa olevia. Tartunnat koostuivat useista pienemmistä tartuntaketjuista. Tartunnoista 47 % oli peräisin perhepiiristä, 20 % ulkomailta ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköihin liittyvien tartuntojen osuus oli 18 %.

Koronatilanne on ollut viime kuukausina selvästi viime kevättä vaikeampi. Tartunnoista 67 % on viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Marraskuussa tartuntoja todettiin 151, joulukuussa 101 ja samoin tammikuussa 101 tartuntaa.

Keskussairaalassa on hoidossa muutamia koronapotilaita, samoin alueen terveyskeskusten vuodeosastoilla.

COVID-19-näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 69 988. Eilen tutkittiin 268 näytettä. Testausmäärät ovat kasvaneet, viime viikolla testejä tehtiin 2440 ja niistä 1,1 % oli positiivisia.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.