Peura hukutti koiran lampeen

Pelastuslaitos sai sunnuntaina puoliltapäivin hälytyksen Kauhavan ja Lappajärven rajamaastossa sijaitsevalta Mustalammelta, jossa oli käynnissä Savonkylän hirviseuran jahti. Metsästyskoira ja valkohäntäpeura olivat ajautuneet tuntemattomasta syystä lammen rannalle. Metsästäjät näkivät, kuinka peura löi sorkalla vedessä ollutta koiraa ja koira painui jään alle.

Palokunta etsi koiraa lammesta, mutta tuloksetta.

–Jäätä oli paikalla noin sentin kerros, se ei kestänyt peuraa eikä koiraa, kertoi palomies Jukka Oksa Lappajärven paloasemalta.

Peura jouduttiin lopettamaan.

Tapaus on varsin harvinainen, eikä Oksa muista vastaavantyyppistä pelastustehtävää omalta uraltaan.

–Koiria on pelastettu ja peurojakin joskus, mutta ei samalla tehtävällä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Maija Perälä on valjastanut rankat kokemukset vahvuudeksi. Monipuolinen osaaminen eri aloilta on antanut paljon työkaluja hyvinvoinnin tueksi.

Mayart vie matkalle itseesi 

KOKONAISVALTAISEN hyvinvoinnin luentoja, työpajoja ja yksilöohjausta. Musiikkia ja maalaustaidetta. Sitä kaikkea on Mayart, lappajärveläisen Maija

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.