Mahdollisuuksien mutteritalon ovet avautuvat yleisölle ensi viikolla

Hannu Särkinen ja Jouni Niemelä toivovat kylätalon avoimiin oviin runsasta osallistumista.

Julkaistu:

Aihe:

Makkaraa ja mehua on luvassa kävijöille.

Hanke on herättänyt laajasti mielenkiintoa.

 –Tosi moni käy pihalta katselemassa ja ottamassa valokuvia, kertoi Lakiksen isäntä Jouni Niemelä, joka on hankkeen apuna kaikin tavoin.

–Toivottavasti ihmiset lähtevät tekemään oivalluksia, mihin tätä tilaa voisivat käyttää, totesi hankkeen puuhamiehiin kuuluva Hannu Särkinen.

–Tämä on koko Järviseudun yhteinen tila, ikään kuin 500 henkeä nielevä nuorisoseurantalo, jonka käyttökustannukset tulevat olemaan edulliset, sillä voittoa ei ole tarkoitus tällä tehdä.

Häitä, konsertteja, myyjäisiä, syntymäpäiviä, näyttelyitä, jumppaa, bändisoittoa, näytelmäpiiriä, koulutuksia, kerhoja, tykypäiviä… Käyttötarkoituksia on lähes rajattomasti ja talo halutaankin saada ympärivuotiseen, säännölliseen ja aktiiviseen käyttöön.

–Kun ollaan näin pramealla paikalla, tänne löytää ja täällä on lähistöllä monenlaisia luonnonnähtävyyksiä, yrityksiä, liikuntamahdollisuuksia ja palveluita, joita voi hyödyntää, tämä tarjoaa paljon mahdollisuuksia, Särkinen luonnehti.

Esimerkiksi Vimpelin Mieslaulajat suunnittelee siirtävänsä harjoittelun ja konsertoinnin kylätaloon.

–Uskon, että akustiikasta tulee hyvä.

Tilaan sisältyy salin lisäksi yläkerran parvi, jonka voi vuokrata kokoustilaksi sekä erillinen huoltorakennus, johon tulee 28 neliön keittiötila pitopalveluita varten sekä suihku- ja wc-tilat myös urheilijoiden käyttöön.

Mainos

Kuultuaan, että kylätalon nimi on myytävänä, Niemelä tarttui heti ideaan ja osti oikeuden nimetä rakennuksen. Todennäköisesti se tullaan tuntemaan Lakis Areenana.

TARKOITUS on saada tila ulkoa päin valmiiksi ennen tositalven tuloa. Sisällä suurin työ on sähköistyksen asentaminen. Viikonloppuna hirret soodapuhalletaan, jolloin puu saa takaisin puhtautensa ja raikkautensa. Tulevat työt ovat pääasiassa ammattimiesten hommia, mutta talkoolaisillekin on töitä pienessä määrin. Ennen kuin on valmista, täytyy alueen turvallisuus taata aidoilla ja rakentaa rinteeseen portaat.

Vaikka hanke sai jatkoaikaa vuoden 2022 loppuun, tavoitteena on saada kylätalo käyttökuntoon juhannukseen mennessä. Avajaisiin on tulossa Lomakouheron entinen yrittäjä Martti Vainio, ja Tapani Kansaa on ajateltu pyytää paikalle; olihan hän läsnä rakennuksen ensimmäisissäkin avajaisissa.

 –Todennäköisesti avajaiset ovat kaksipäiväiset.

Talkootyön osuus hankkeessa on jo saavutettu. Aktiivien ja hankkeen vetäjien osalta tunteja on kertynyt huikeat määrät. 10-15 aktiivista talkoolaista on lähtenyt liikkeelle aina pyydettäessä, ja kaikkiaan mukana on ollut toista sataa henkilöä.

–Väkeä on käynyt talkoissa hyvin, vaikka turnausväsymystä on jo ilmassa.

KUN ”kyläpäällikkö” Heikki Salmela alkoi huhuilla omarahoitusosuuden keräämiseksi, avautuivat ihmisten kukkaron nyörit.

–Kyläyhdistyksen jäsenmaksuja on tullut hyvin, ympäri Suomea, kertoi Särkinen.

Nyt on käynnistymässä kierros yrityksissä. Lahjoittamalla rahaa kylätalon varustamiseen yritykset saavat sinne näkyville oman nimensä, ja isomman lahjoituksen antajat voivat sopia kylätalon käytöstä omiin tilaisuuksiinsa. Särkinen muistuttaa, että yritykset saavat yleishyödyllisiin hankkeisiin antamastaan tuesta verohyödyn aina 850 euroon saakka, jolloin valtio korvaa lahjoituksen verotuksessa. Kerättävällä rahalla hankitaan muun muassa uusia ovia ja ikkunoita, sähkölukkoja sekä varustetaan huoltotilan keittiö. Näitä kuluja ei oltu laskettu hankkeen varsinaiseen budjettiin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.