4H:n uudet työntekijät: Nyt annetaan palaa!

Anu Peltokangas ja Kirsi Sänkiaho vetävät Lappajärven 4H-yhdistyksen toimintaa.
LAPPAJÄRVEN 4H-yhdistys on lähtenyt rakentamaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä aktivointia kahden uuden työntekijän voimin. Nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi opiskeleva evijärveläinen Anu Peltokangas aloitti toiminnanohjaajana syyskuulla ja lokakuun alusta toiminnanjohtajaksi siirtyi Kirsi Sänkiaho, joka vetää myös Vimpelin 4H:n toimintaa.

–Aloitimme oikeastaan puhtaalta pöydältä ja tarkoitus on viritellä toimintaa mahdollisimman monipuoliseksi. Paljon on jo saatukin aikaan, Sänkiaho toteaa.

Nuorisotiloissa on käynnistynyt jo keskiviikon Safkakerho Peltokankaan vetämänä ja uusia kerhoja on tulossa. Aava Väkeväinen ja Helmiina Viinamäki aloittavat maanantaina pidettävän Safkakerhon ja Iida Pakullan vetämä maalauskerho kokoontuu ensimmäisen kerran 24. marraskuuta.

Peltokangas ja Sänkiaho ovat ehtineet jo käymään kouluilla tekemässä toimintaa tunnetuksi.

–Pidämme pikkukoululaisille metsäsalapoliisikerhoa. Lapset ja nuoret ovat ottaneet meidät hyvin vastaan. Moni innostui, että voidaanko me tosiaan tulla teille töihin. Kyllä, tärkeä tehtävämme on tarjota nuorille työllistymismahdollisuuksia, Sänkiaho toteaa. 

–Ensi vuodelle on viritteillä uutta nuorten kanssa. Kouluvierailulla nuoret miettivät ryhmissä, mitä toimintaa he haluavat 4H:n järjestävän. Nyt on mahdollisuus järjestää kaikenlaista. Toivomuslistoja on kerätty, sieltä löytyy nuorisotilojen aukioloaikojen laajentaminen, disko, lanit, retket, jääkiekkokerho… Moni toivoo vapaata yhdessäoloa ja hengailua. Nuorisofoorumi on apuna toiminnan suunnittelussa myös. Se on kaikille avoin. Yhteistyö kunnan kanssa on ensiarvoisen tärkeää ja toimiikin hyvin. 4.12. käynnistyvillä toimintaviikoilla nuorisotiloihin on tarkoitus järjestää mahdollisimman paljon ohjelmaa ja tekemistä.

–Anu on oikea timantti! Täydennämme toisiamme ja olemme hyvä tiimi. Ideoita syntyy.

Anu Peltokangas pitää nuorisotiloja auki keskiviikkoisin ja perjantaisin sekä joka toinen lauantai. Kunta ostaa palvelun 4H:lta.

–Olen tykännyt tästä työstä tosi paljon. Ei voisi olla parempaa hommaa, summaa Peltokangas.

Hänelle 4H tuli tutuksi lapsena, kun hän osallistui kerhotoimintaan.

KIRSI Sänkiaho on itse kotoisin Lappajärveltä. Hän muutti pois 2001 ja asuu nykyisin Vimpelissä, mutta vuosien aikana siteet kotipitäjään ovat säilyneet.

–Täällä on helppo toimia. Kuin tulisin kotiin, kun tulen tänne! Minut on otettu hyvin vastaan. Äitini asuu täällä ja ihmiset tunnistavat yhä, kun poikkean täällä kaupassa. Hauskaa on, kun tunnistaa lapsista heidän vanhempiensa piirteitä. Täytyy usein kysyä, onko äitisi tai isäsi nimi se ja se, hän naurahtaa.

Se, että työskentelee puolella työajalla kahdessa 4H-yhdistyksessä, on Sänkiahon mukaan loistava mahdollisuus.

–Se tekee molemmille yhdistyksille hyvää. Kaikki toimivat ideat ja käytännöt voidaan hyödyntää.

Nyt loppuvuoden aikana annetaan palaa.

–Vuotta on jäljellä enää vähän ja toiminta on ollut hiljaista poikkeusolosuhteiden vuoksi. Kaikki, mitä voidaan nyt toteuttaa, toteutetaan, Sänkiaho lupaa.

Sosiaalinen media on osoittautunut hyväksi tiedottamisen kanavaksi: vaikka lapset eivät ole siellä itse, vanhemmat löytävät tietoa tapahtumista.

10-VUOTIAS Ella Savola ja 11-vuotias Uliana Savoska osallistuivat perjantaina jouluiseen askartelutuokioon nuorisotilassa. Savoska on osallistunut aiemmin 4H-kerhoon, jossa on muun muassa leikitty. Kaverukset harrastavat myös jumppamixiä, jota järjestetään Kivitipussa.

Joulupostia ikäihmisille -keräykseen he osallistuvat koulussa. Miltä tuntuu askarrella kortti, joka ilahduttaa vanhusta? –Ihanalta, Savola toteaa. –Ihanalta ja kivalta, jatkaa Savoska.

Joulukortteja he kertovat lähettävänsä lähes aina jouluisin ystäville ja sukulaisille.

Jokaiselle Vimpelin ja Lappajärven ikäihmiselle halutaan antaa joulukortti

JOULUPOSTIA ikäihmisille -kampanja käynnistyi 16. marraskuuta. Valtakunnalliseen kampanjaan tarttui Vimpelissä 4H-yhdistys, Lappajärvellä sen toteuttavat yhdessä 4H-yhdistys ja kansalaisopisto. Myös kyläseuroja on saatu mukaan yhteistyöhön kertomaan korttien tarpeesta ja vastaavasti jakamaan kortteja.

–Tarkoituksena on tuoda hyvää mieltä ja tuoda jokaisen ikäihmisen postilaatikkoon joulukortti ilahduttamaan. Varsinkin nyt ollaan hyvällä asialla, kun miettii korona-aikaa: ikäihmiset ovat joutuneet kaikkein eniten kärsimään vältellen kontakteja, toivottavasti tässä välittyy, että he ovat tärkeitä, Kirsi Sänkiaho toteaa. 

Täällä kortteja halutaan jakaa myös kotonaan asuville vanhuksille. Tässä kyläseuroilla on suuri rooli.

Joulukorttityöpajoja toteutetaan esimerkiksi Vimpelin kirjastossa 27.11. Työpajoissa on malleja siitä, millaisia kortteja voi tehdä. Nuoriso on haastettu mukaan ja Lappajärven nuorisotiloissa valmistuivat jo ensimmäiset nuorten toimesta. Työpaja on tarkoitus olla tarjolla nuorisotiloissa kampanjan ajan ja se toteutetaan myös Lappajärven kouluilla. Järvi-Lakeuden kansalaisopiston työpaja toteutetaan nuorisotiloissa 4. joulukuuta kello 15–17. Sinne on ennakkoilmoittautuminen. Kotonakin kortteja voi askarrella. Myös valmis kortti käy.

 –Kirjoita korttiin Hyvää joulua, nimesi sekä Siskot ja Simot. Kortit toimitetaan Vimpelin ja Lappajärven kirjastoissa oleviin keräyslaatikoihin. Ethän laita korttia suljettuun kirjekuoreen.

–Kortteja tarvitaan useita satoja. Haluamme jakaa kortit kaikille ikäihmisten asumispalveluyksiköissä asuville. Teemme parhaamme, että jokainen ikäihminen täällä saa kortin!

Kampanjan järjestää luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot jo kahdeksatta kertaa. Joulupostia ikäihmisille -kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Keräysaika on 16.11.–11.12.2020.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.