Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Julkaistu:

Aihe:

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin perjantaina 6.11.2020 kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tapauksista viisi liittyy aiemmin todettuihin tartuntaketjuihin.

Kuudes tartunta todettiin Naisleijonien pelaajalla, joka on ollut mukana joukkueen leirillä Kuortaneen Urheiluopistolla. Lisätietojen osalta pyydetään ottamaan yhteyttä Suomen Jääkiekkoliittoon.

Kyseinen pelaaja on asioinut Kuortaneen Urheiluopiston ravintola Eppulassa aamiais- ja iltapala-aikaan sekä ravintola Aallossa lounasaikaan 2.–6.11.2020. Ravintoloissa kyseisinä päivinä asioineiden tartuntariski on pieni. Heitä kehotetaan kuitenkin tarkkailemaan vointiaan kahden viikon ajan ja koronaan viittaavien oireiden ilmaantuessa ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai sen ollessa suljettuna maakunnalliseen Päivystysapuun 116 117. Lisätietoja Kuortaneen Urheiluopiston palveluista antaa toimitusjohtaja Jussi Töyrylä, p. 040 555 2983.

Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 180. Sairaalahoidossa on edelleen muutamia potilaita. COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 40746. Eilen tutkittiin 364 näytettä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.