Kylien kehittämisrahaa tarjolla Vimpelissä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

KYLIEN kehittämisrahaa on jaossa Vimpelissä 23 600 euroa. Kyläyhdistykset, osuuskunnat, kylissä toimivat yhdistykset tai niiden yhteenliittymät voivat hakea avustuksia 13. heinäkuuta mennessä. Kunnanhallitus linjasi, että rahan jaossa painopiste on asuinympäristöä ja asukasviihtyvyyttä parantavissa hankkeissa, kuten uimapaikat ja kylien kokoontumispaikat. Kunnanjohtaja tekee päätökset viranhaltijapäätöksinä ja ne tuodaan kunnanhallitukselle tiedoksi. Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaisesti, aikaisintaan viikolla 32. Mikäli tukikelpoisten hankkeiden loppusumma ylittää käytettävissä olevan määrärahan, tukea pienennetään hakemusten suhteessa. Tukea ei myönnetä yksityisteiden kunnossapitoon tai perusparannukseen.

HARJUN pohjavesialueen kolmen pohjavesikaivon rakenteisiin on tehty kevään aikana ilkivaltaa. Kaivojen turva-alueen sisäpuolelle on murtauduttu ja pohjavesiottamon seinä on rikottu. Kunta toimittaa näistä kaivoista talousveden koko kunnan alueelle. Koska varavesilähdettä ole järjestetty, on äärimmäisen tärkeää suojata rakentein nämä kolme kaivoa. Kaivojen suojaamiseen aidoilla ja alueen kameravalvonnalle myönnettiin 30 000 euron lisämääräraha talousarvion investointiosaan.

INTERVALLIOSASTON peruskorjauksen loppuun saattamiseen sekä laajennukseen on varattu tälle vuodelle miljoonan euron määräraha. Tekninen toimi kilpailutti urakan. Viidestä määräaikaan mennessä jätetystä tarjouksesta kaksi täytti tarjouspyynnön kriteerit. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Rakennusliike Hernesniemi Oy:n kokonaisurakkatarjouksen kokonaishinnaltaan halvimpana.

Mainos

MOMS for Kids ry:n Sinä et ole yksin -hankkeelle tarjotaan 72 neliön toimitilaa Vimpelin Liiketalo Oy:stä R-Kioskin läheisyydestä. Tila vuokrataan yleishyödyllisen käyttötarkoituksen vuoksi 450 euron kuukausihintaan. Tilan normaali vuokra on 625 euroa.

Hankkeessa ehkäistään koronavirustilanteessa kasvavaa syrjäytymistä ja yksinäisyyttä Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella laajentamalla yhdistyksen toimintaa. Hankkeessa toteutetaan alueelle psykososiaalisen tuen työmuotoja, joiden pilotoitava toimintamuoto on Etsivä Naistyö. Sen puitteissa järjestetään Yhteisiä aamupäiviä ja Sinä riität -iltoja. Vapaaehtoisten koordinoinnilla ja koulutuksella mahdollistetaan toiminta ja sen jatkuvuus. Hankkeen kohderyhmää ovat lapsiperheet ja haavoittuvassa elämäntilanteessa olevat naiset, erityisesti äidit. Hanke toimii elokuun alusta helmikuun loppuun.

KUNNANHALLITUS valtuutti kunnanjohtajan sekä hallinto- ja talousjohtajan käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamisen mahdollisten vaikutusten johdosta. Neuvotteluiden kohteena on Vimpelin kunnan koko henkilöstö. Kuluvana vuonna keinona voi olla yli 10 hengen lomauttaminen, kahtena seuraavana vuonna lisäksi tehtävien uudelleen järjestely, irtisanomiset ja osa-aikaistamiset sekä palvelujen uudelleen järjestäminen siten, että sillä voi olla henkilöstövaikutuksia.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.