Esko Ahoselle kunnallisneuvoksen arvonimi

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

SUOMEN tasavallan presidentti on myöntänyt Lestijärvellä kunnanjohtajana toimivalle, entiselle kansanedustajalle Esko Ahoselle kunnallisneuvoksen arvonimen. Kunnallisneuvoksen arvonimi myönnetään kriteeriensä mukaisesti kunnalliselämässä ansioituneille henkilöille. Nimitys on arvonannon osoitus yhteiskunnan hyväksi tehdystä työstä.

Ahosen tunnelmat huomionosoituksen jälkeen olivat positiiviset. Nimityksestä seurasi mahtava tunne omasta urasta yhteiskunnallisten asioiden parissa.

–Se kertoo itsellenikin siitä, että olen ollut pitkään mukana erilaisissa asioissa ja niiden parissa tehty työ on saanut tunnustusta laajemmaltakin, Ahonen kommentoi.

AIKOINAAN Ahosen yhteiskunnalliseen toimintaan ohjasi lapsuusvuosien ympäristö. Ahosen isä ei ollut koskaan politiikassa aktiivisesti mukana, mutta isoisän ja äidin vanhimman veljen esimerkit Alajärveltä ohjasivat hänet seuraamaan yhteiskunnallisia asioita.

Pitkälle uralle yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa mahtuu monia vaiheita. Ahonen työskenteli kansanedustajana yhteensä kahden kauden ajan. Kunnallisella kentällä Ahonen on toiminut kolme kautta kunnanvaltuutettuna, joista hän toimi kahden kauden verran Evijärvellä ja yhden kauden Alajärvellä.

–Tämä Lestijärven kunnanjohtaja oli uraani suorastaan piste iin päälle, Ahonen mainitsee.

Ahonen on toiminut urallaan muiden tehtävien lisäksi nuorisoseuraliikkeessä vuosikymmenien ajan eri tasoilla useissa luottamustehtävissä. Yhdistystaustaa Ahosella on muun muassa Suomen Nuorisoseurat ry:n puheenjohtajana.

Mainos

–On ollut hienoa, kun on ollut mahdollisuus olla mukana sekä kunnallisella että maakunnallisella tasolla monissa erilaisissa järjestöissä, Ahonen kehuu.

KUNNALLISESSA arjessa kuntalaiset ovat toiminnan keskiössä. Ahonen sanoo hyvän kuntalaisen olevan sellainen, joka on yhteydessä ja osaa ottaa yhteyden kuntaan erilaisissa asioissa. Tämän lisäksi Ahonen näkee tärkeänä taidon osata antaa sekä negatiivista että positiivista palautetta.

–Suomalaisilla on monesti haasteita myönteisen palautteen antamisen puolesta. Silloin ollaan yleensä vain hiljaa. Tärkeää on kyetä antamaan myös positiivista palautetta onnistumisten hetkellä, Ahonen ilmoittaa.

Kunnanjohtajan tehtävässä työnsarkaa Lestijärvellä on riittänyt. Nimityksen jälkeen Ahosen seuraavat suunnitelmat ovat selvinä.

–Meillä on koulurakentaminen Lestijärvellä käynnissä ja paikkakunnalle tulee 81 tuulivoimalaa. Täytin 65 vuotta kesäkuun puolessa välissä, joten kai tässä eläkkeelle siirryn jossain vaiheessa, Ahonen kertoo.

Loppuun Ahonen välittää kiitokset arvonimen nimittäneille ja yhteiskunnallisella urallaan mukanaan kulkeneille.

–Se, että olen päässyt toimimaan sekä kunnallisella, maakunnallisella että valtakunnallisella tasolla on ollut rikkaus minun elämässäni, Ahonen tiivistää.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.