Alajärven koirapuistoa esitetään rakennettavaksi Palosuvantoon

Alajärven teknisen lautakunnan kokouksessa keskusteltiin koirapuiston toteuttamisesta.

ALAJÄRVEN tekninen lautakunta päätti viime kokouksessaan yksimielisesti, että tekninen toimi valmistelee koirapuiston rakentamista Palosuvantoon ja tuo seuraavaan kokoukseen esityksen asiasta.

20 kaupunginvaltuutettua jätti maaliskuussa 2019 asiaa koskevan valtuustoaloitteen, jossa asiaan toivottiin ratkaisua useiden vuosien soutamisen ja huopaamisen jälkeen. Puiston paikaksi esitettiin kaupungin omistamaa, niin kutsuttua Linnunlaulupuistoa keskustan läheisyydessä. Nyt sille osoitettu paikka sijaitsee joen läheisyydessä Toukolan asuinalueen kupeessa.

Vuoden 2020 talousarvion investointiosaan on varattu koirapuiston rakentamiselle 15 000 euroa.

HERNESNIEMEN Maanrakennus Oy voitti tarjouskilpailun Sepänvuoren sillan rakentamisesta. Kaupungin talousarvioon on varattu 220 000 euron suuruinen määräraha sillan rakentamiseen 60 prosentin valtionapuehdolla. Rakentamiseen saatiin 75 prosentin valtion tuki. Hernesniemen tarjous urakasta oli 145 800,00 euroa (alv 0).  

HÖYKKYLÄN tukkitietä varten esitetään kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle 23 000 euron lisämääräraha johtuen urakoitsijan laskutuksen aikataulusta. Keitele Groupin saha-alueen yhteyteen rakennettava tukkitie siirtää raskaan liikenteen painopistettä pois Pyhälahdentien ja Höykkyläntien risteysalueelta ja parantaa osaltaan Alakylän koululiikenteen turvallisuutta. Hankkeelle oli varattu viime vuodelle 125 000 euron määräraha, ja urakoitsija, Tuhkasaari Oy, sai vuoden loppuun mennessä valmiiksi tien runkorakenteet laskuttaen tehdyistä töistä 80 000 euroa. Loput maksuerät laskutetaan heinä-elokuussa tapahtuvien asfaltointi- ja viimeistelytöiden jälkeen. Kohdetta ei ole vielä luovutettu kaupungille.

Jaa juttu: