Opettajat torppaavat lomautussuunnitelmat

Julkaistu:

Aihe:

Opettajat näkevät, että sivistystoimi on saavuttanut tälle keväälle tavoitellut säästöt, noin 100 000 euroa. Lomautuksella tavoitellaan noin 60 000 euron säästöjä, mitkä opettajien mielestä on jo ennakkoon saatu kasaan.

–Opettajat eivät tietenkään ole kovin hyvällä mielellä. Me ymmärrämme, että kunnan taloudellinen tilanne on hankala, mutta tiedämme myös käytännössä, mitä lomauttaminen tarkoittaa koulun arjessa. Siksi emme ole myöntyväisiä, toteaa Lappajärven kunnan opettajien luottamusmies Annaleena Rauma.

Lomautukset ja opettajien mielestä riittämättömät panostukset erityisopetukseen tulevat tuomaan tulevaisuudessa ison laskun. Opettajat näkevät, että päätöksenteossa tulisi katsoa pidemmälle tulevaisuuteen kuin vain nopeisiin säästötavoitteisiin.

–Yt-neuvottelut ovat vielä kesken emmekä ole varmoja, mihin prosessi lopulta johtaa. Ehdotus työnantajan puolelta on se, että kaikki kunnan työntekijät lomautettaisiin, Rauma toteaa.

OPETTAJAT myös muistuttavat, että valtiolta mahdollisesti tulevat koronatuet voivat olla ehdollisia. Myös muita valtion harkinnanvaraisia tukia voidaan perustelujen mukaan perua, jos kunta päättää lomauttaa henkilöstönsä.

OAJ:n Lappajärven paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Arja Andersson muistuttaa, että lomautukset ovat valtioneuvoston ohjeistuksen vastaisia.

–Hallituksen ministerit Sanna Marin (sd.) ja Katri Kulmuni (kesk.) ovat peräjälkeen sanoneet, etteivät suosittele opetushenkilöstön lomautuksia.

OPETTAJAT muistuttavat, että heillä on vastuu oppilaiden lakisääteisestä oikeudesta saada opetusta. Lomautettuina opettajat eivät voi opettaa, ja samalla myös opetuksen suunnittelu ja järjestelykään ei toteudu.

Opettajaa myös sitoo opetussuunnitelma. Lomautuksen aikana jotkin aihealueet jäävät opettamatta. Toisin kuin esimerkiksi sairausloman jälkeen, lomautettu opettaja ei ole velvollinen järjestämään tukiopetusta jälkikäteen.

Korona-aikana opetusta on jouduttu järjestämään poikkeusoloissa esimerkiksi turvavälit huomioiden. Jos epidemia jatkuu vielä syksyllä, myös opetuksen poikkeusolot tulevat jatkumaan. Opettajien mukaan lomautukset eivät tähän yhtälöön mahdu, sillä opetusryhmiä ei voi kasvattaa suuremmiksi taudin leviämisriskin vuoksi.

Tilanne on myös kyläkoulujen näkökulmasta kestämätön, jos yksi opettajista on lomautusvuorollaan kaksi viikkoa poissa töistä.

LOMAUTUKSET vaikuttavat myös turvallisuuteen. Lomautetun opettajan luokka on oppitunnin ajan ilman valvontaa. Opettajat toteavat, että kunnanhallitus on viime kädessä vastuussa mahdollisista tapaturmista.

Myös jaksaminen on tapetilla. Koronan vuoksi järjestetty etäopetus on kuormittanut henkilökuntaa, kuten myös aiempien vuosien poikkeustilajärjestelyt. Jos poikkeusolot vaikuttavat opetukseen vielä syksylläkin, opettajat uskovat, että sairauslomien määrä tulee kasvamaan.

–Korona on loppukeväästä aiheuttanut paljon lisätyötä. Nyt olisi tärkeää, että syksy saataisiin rauhoitettua mahdollisimman normaaliin arkeen. Vielä emme tiedä, miten korkona syksyllä vaikuttaa. Lomautukset olisivat silloin päällä, Rauma toteaa.

Kaksi viikkoa lomautusta ei paperilla välttämättä kuulosta paljolta, mutta käytännössä se on sitä. Rauma sanoo, että lomautusten toteutuessa tällä tavalla se tarkoittaisi sitä, että syyslukukauden ajan rivistä olisi jatkuvasti poissa 2–3 opettajaa.

–Koulua kun ei voi laittaa kiinni. Oppilailla on perusopetuslain mukaan oikeus opetukseen jokaisena koulupäivänä. Tämän vuoksi lomautukset täytyy porrastaa näin, ja siksi ne sotkevat niin pitkällä ajalla kouluarkea.

OPETTAJAT ovat huolissaan myös lomautusten vaikutuksesta Lappajärven imagoon. Kunta ei heidän mielestään näyttäydy lapsiperheystävällisenä, jos lasten ja nuorten opetuksesta leikataan.

Geolukiohanke on vaatinut suuria ponnisteluja, ja opettajat pelkäävät, että tehdyt panostukset valuvat lomautusten ja säästöjen myötä hukkaan.

–Kannattako tulevaisuudessa hakea opiskelijaksi Lappajärven lukioon, jossa ei ole mainospuheista huolimatta kunnollista opetustarjontaa jatkuvien säästöjen ja lomautusten vuoksi, kysytään opettajien kannanotossa.

KANNANOTTOON kerättiin mielipiteitä kaikilta Lappajärven opettajilta.

–Sama kansio on mennyt kaikille, he ovat voineet kirjata sinne omia mielipiteitään ja tuntemuksiaan.

Samalla kokemukset ja muistot aiemmista lomautuksista ovat nousseet esiin. Andersson sanoo, että tuolloin tapahtui konkreettisiakin vahinkoja.

–Ambulanssi jouduttiin kutsumaan, kun oppilas oli keikkunut tuolilla valvomattomissa olosuhteissa.

Alakoulun opettaja puolestaan muisteli, että hänet velvoitettiin huolehtimaan toisesta ryhmästä omansa lisäksi.

–Tällainen ei ole mukava muisto, kun hänen piti juosta kiireisenä edestakaisin. Häntä pelotti, että tapahtuu jokin vahinko, kun hän kääntää selkänsä.

Mainos

Nyt jo puretulla vanhan keskuskoulun kielistudiolla valvonnan puute johti ilkivaltaan.

–Siellä oli tuhottu laitteita.

ANDERSSON sanoo, että opettajat ovat ennen kaikkea huolissaan oppilaista.

–Toki haluamme kantaa kortemme myös talouden kekoon, mutta me tiedämme mitä se tarkoittaa käytännössä, kun opettaja on poissa eikä henkilökuntaa ole valvomassa. Silloin muut joutuvat venymään.

Andersson sanoo, että tilanne tuntuu tällä hetkellä kokonaisuudessaan kaoottiselta.

–Aukkoja opetuksessa on jäänyt jokaisella tasolla. Emme ole pystyneet pitämään oppilaita niin hyvin näpeissä kuin normaalioloissa, joten emme tiedä niin hyvin, miten he pärjäävät.

“Ei tunnu hyvältä”

Lappajärven kunnan yt-neuvottelut saatiin keskiviikkona päätökseen. Lehden mennessä painoon lopullisista ratkaisuista ei ollut vielä tietoa. Kunnanjohtaja Sami Alasara sanoo, että kunnan puolelta ei tunnu hyvältä.

–Paine tähän on tullut Suomen hallitukselta. Henkilökunta on pakko lomauttaa, joten on tasapuolista lomauttaa kaikkia henkilöryhmiä.

–Kunnanjohtajana myönnän olevani häpeissäni, että tämä täytyy panna toimeen. Tätä ei tehdä mukavalla fiiliksellä.

Alasara sanoo, että tärkeintä on saada kunnan talous kuntoon.

–On taisteltava kaikin keinoin, että kunta on terve. Tämä vaatii mukautumista, ja yhtenä keinona ovat myös rajut toimenpiteet. Näitä on tehtävä, mutta samalla uskon myös valoisaan tulevaisuuteen, jossa Lappajärvi pidetään elinvoimaisena.

LISÄÄ säästöjä tarvitaan, sillä korona vaikuttaa kaikkeen.

–On ikävää, että kaikki tämä joudutaan tekemään pandemian vuoksi. Tilanne on nyt entistä syvempi, minkä vuoksi myös tehtävien toimenpiteiden on oltava syvempiä.

Kunnan henkilöstön mahdollisia lomautuksia on pyritty kohdistamaan kesälle. Alasara sanoo, että aiemmin suunniteltiin kunnan pitämistä auki kesän aikana, mutta nyt näyttää siltä, että ovat ovat kiinni.

–Nyt on lappu luukulla, koska kesätapahtumiakaan ei juuri ole.

Samalla hän myöntää, että opettajien kannalta tilanne on kaikkein ikävin.

–Siellä ei löysiä ole juuri lainkaan, ja lomautukset käytännössä tarkoittavat sitä, että ensi syksynä vähintään kolme opettajaa on lomautettuna viikoittain. Lisäksi edessä on myös muutto uusiin tiloihin, mikä sekin varmasti kuormittaa.

Lomautukset tulevat Alasaran mukaan vaikuttamaan opetuksen laatuun. Sellaiset oppilaat, jotka ovat muutenkin pärjänneet poikkeusoloissa, tulevat Alasaran mukaan pärjäämään myös lomautusten keskellä.

–Olen huolissani niistä oppilaista, joilla on avun tarvetta. He kärsivät tästä tilanteesta kaikkein eniten.

LOMAUTUKSET tulevat kuormittamaan koko kuntaa. Alasara sanoo, että julkisen sektorin palkat eivät ole kovin suuria, joten lomautukset tulevat kirpaisemaan.

–Lappajärvellä on paljon pienipalkkaista väkeä, joten kyllä lomautukset tekevät ison loven. Tämä on äärimmäisen ikävää, enkä tee tätä ilomielin vaan suruissani.

Kulujen karsimiseksi on pyritty kääntämään jokainen mahdollinen kivi.

–Maanantaina käytiin asioita läpi yötä myöden, mutta nyt alkavat keinot olla käytetty. Olemme pyrkineet kaivamaan esiin kaiken sen, minkä voi kaivaa.

Alasara sanoo, että nyt pitäisi miettiä myös koronan jälkeistä aikaa, josta kukaan ei vielä teidä mitään.

–Sote kummittelee, ja tilanne on kaikille sama. Sieltä on tulossa lisäkustannuksia, kun leikkausjonot ja muut ovat koronan vuoksi jääneet hoitamatta. Kun sumaa aletaan purkaa, sen loppulaskua ei tiedä vielä kukaan. Valtion apua tarvitaan. Tämä on kammottava tilanne.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.