Cambrigde Valmentajan luo Alajärvelle tullaan kaukaakin

Hilkka Manninen jatkaa Jaana Jauhiaisen jälkeen Cambridge Valmentajana Alajärvellä.

Julkaistu:

Aihe:

CAMBRIGDE Valmentaja Jaana Jauhiainen pakkaili torstaina tavaroitaan Alajärven toimistollaan haikein mielin. Ajomatka Keiteleeltä Alajärvelle oli toistaiseksi viimeinen: hän siirtyy Kuopion Laihduttamon vastaavaksi valmentajaksi ja työtä Alajärvellä jatkaa perholainen Hilkka Manninen. –Punnitsin ensimmäiset asiakkaani täällä 21. kesäkuuta 2017 ja heitä on kertynyt varmasti yli sata. Ennen äitiyslomaani tein täällä kaksi päivää peräkkäin, tapasin lähes 30 asiakasta viikoittain. Työn myötä olen saanut täältä tuttuja, osasta valmennettavia on tullut ystäviä, ja tutuiksi ovat tulleet myös paikkakunnan yrittäjät kosmetologista ruokapaikkoihin, koska olen hyödyntänyt valmennusten välistä aikaa omaan asiointiin, Jauhiainen kertoo. –Äitini on Teuvalta, joten olen puoliksi pohjalainen. Tänne on aina ollut ihana tulla. Ajomatkalla tänne olin ihan pala kurkussa.

Alajärvellä on käynyt näiden vuosien aikana valmennuksessa ihmisiä laajalta alueelta aina Lapualta Keski-Suomeen. –Valmennettavatkin käyttävät paljon Alajärven palveluita.

CAMBRIGDE Ohjelma on muuttunut melko paljon siitä, mitä se oli vuonna 2004, kun yritys rantautui Suomeen. –Silloin annettiin asiakkaille tuotteet, ihminen laihtui ja sanoi kiitos hei. Nyt iso fokus on uudenlaisissa ruokailutottumuksissa ja painon hallinnassa tavoitteen saavuttamisen jälkeen. Eräs asiakkaani laihdutti neljä vuotta sitten kymmenisen kiloa mahtuakseen tärkeään mekkoonsa, ja mahtuu siihen yhä! Valmennussuhde on jatkunut koko ajan ja hän osallistuu nyt Cambridge Ohjelman Voice of Cambridge -kisaan.

Sekä Jauhiainen että Manninen ovat kokemusvalmentajia: he ovat aloittaneet ensin valmennettavina. –Kuulin tästä tutultani vuonna 2016, kun olin kokeillut monia keinoja pudottaa painoa ja jojoillut pitkään. Näin, kuinka menetelmä toimi, mutta vaati työtä ylittää kynnys ja kysyä apua. Laihdutin valmentajan ja ohjelman tukemana lähes 30 kiloa. Helpottaa, ettei laihduta yksin, vaikka työn tekeekin itse; valmentaja on tukena.

Valmentajia koulutetaan jatkuvasti. Heitä on maassa 119, kun tarvetta olisi noin viidelle sadalle, toteaa Jauhiainen. –Katvealueita on muun muassa Keski-Suomessa.

Täydennyskoulutusta on saatavilla jatkuvasti, sillä suomalaiset ravitsemussuositukset ja toimintaympäristö muuttuvat.

MAAILMASSA kuolee enemmän ihmisiä ylipainoon kuin nälkään, toteaa Manninen. Lihavuus on suomalaisillekin iso ongelma. Valmennukseen hakeutuu yhä nuorempia ihmisiä.

Uuden asiakkaan tilanne kartoitetaan ja hän saa valita useista eri ohjelmista. Alimmilla tasoilla noudatetaan ENE-dieettiä. Tueksi tarjotaan pirtelöitä, puuroja ja keittoja. –Ne helpottavat alkua, ja vanhoja tottumuksia saadaan rikottua. Sitten aloitetaan vaiheittain uusien tapojen rakentaminen, Manninen kertoi. Valmentajaa tavataan 1–3 viikon välein. Samalla seurataan kehon koostumuksen muutosta. –Paino on konkreettinen mittari, mutta laihdutus tarjoaa paljon muutakin hyvää kuin menetetyt kilot.

Hänestä työn paras puoli ovat erilaiset asiakkaat. –Olin pitkään kotiäitinä. Tykkään auttaa ihmisiä. Tässä työssä saan heidät voimaan paremmin, ja hyvä olo alkaa näkyä pian. Haastavinta on aikatauluttaminen, etenkin nyt, kun lapset ovat etäkoulussa ja kuopus vain yksivuotias.

Hän tekee valmennusta kevään ajan pari päivää tai iltaa viikossa, mutta lisää työaikaa syksyyn mentäessä.

NYT on hyvä aika panostaa omaan ja lähipiirin hyvinvointiin, Manninen toteaa. –Kun monella ylimääräiset menot, kokoukset, kahvitteluhetket ja noutopöytälounaat ovat jääneet arjesta, voi keskittyä laittamaan itsensä kuntoon. Toinen vaihtoehto on maata sohvalla, käydä jääkaapilla ja murehtia.

Poikkeusolojen ajaksi Cambrigde on avannut kotisivuillaan nettikaupan, josta tuotteita voi tilata suoraan kotiin. Tarvittaessa valmennus onnistuu myös etänä. –Paikan päällekin voi tulla halutessaan, rauhallisin mielin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.