Kylien kehittämisrahaa jaettiin 13 200 euroa — loput käytetään koronan riskiryhmien auttamiseen Evijärvellä

Sivistysjohtaja Päivi Lappinen ja kunnanjohtaja Teemu Kejonen kävivät maaliskuun alussa Särkikylän kylätalolla esittelemässä kylien kehittämisrahaa. ”Olemme tehneet 1–2 kyläkäyntiä vuodessa tässä viime vuosina. Kyllä näissä on aina joitain ideoita ja heittoja on kuulunut”, Kejonen sanoi.
Kunnanhallitus päätti jakaa tänä keväänä kylien kehittämisrahaa yhteensä 13 233,5 euroa. Tavallisesti loput kehittämisrahaan tälle vuodelle varatut 16 700 euroa olisi jaettu syksyn hakukierroksella, mutta Markus Kattilakoski ehdotuksesta ne käytetään mieluummin riskiryhmien asiointipalveluiden, päivittäistarpeiden saatavuuden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden turvaamiseen.

EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti jakaa tänä keväänä kylien kehittämisrahaa yhteensä 13 233,5 euroa. Hakemuksia tuli 15 kappaletta, joista 14:lle myönnettiin avustusta.

Kehittämisrahaa annettiin monenlaiseen toimintaan. Evijärven yrittäjät saivat 800 euroa Lucia-neitokilpailua varten. Evijärvi-seuralle myönnettiin 1 000 euroa Evijärvi-viikon kiertoajeluiden bussikuljetuksiin ja käyntikohteiden siistimiseen. Evijärven ampujat saivat 1 000 euroa simulaattorin käyttöön tarvittavan kannettavan tietokoneen hankintaan ja Osuuskunta Vasikka-ahon kehitys niin ikään 1 000 euroa kyläveneen hankintaan.

Tukea myönnettiin myös erilaiseen rakentamis-, korjaus- ja kunnostustyöhön. Särkikylän kyläseura sai 1 000 euroa pihakatoksen rakentamiseen ja toiset 1 000 euroa kosteikon opasteisiin. Evijärvi-seuralle annettiin 950 euroa laavun rakennusmateriaalien hankintaan ja Kivijärvenkylän kyläyhdistykselle 808,50 euroa vanhan sähkövian korjaamisesta aiheutuneisiin kuluihin. Haapikylän metsästysseura sai 1 000 euroa ilmalämpöpumpun hankintaan metsästysmajallensa, ja suurimman yksittäisen avustuksen, 3 075 euroa, sai Vähtärin erä ry laavualueen puuvajan, roskakatoksen ja vessan hankintaan.

Tapahtumien osalta korona aiheuttaa omat epävarmuutensa, eikä ole varmaa voidaanko kaikki niistä järjestää. Evijärven yrittäjät saivat kuitenkin 400 euroa markkinoita ja toiset 400 euroa joulunavausta varten. Evijärvi-seuran tukkilaisten SM-kisoja avustettiin 400 eurolla ja seuran suunnittelemaa omaa 70-vuotisjuhlaansa myös 400 eurolla.

Noiden lisäksi Evijärven urheilijoiden yleisurheilujaosto oli vielä hakenut 300 euroa juoksukilpailun pääpalkinnon hankkimista varten, mutta sen kunnanhallitus päätti siirtää sivistyslautakunnan jakamiin kohdeavustuksiin.

Kehittämisrahan hakijana on oltava kyläyhdistys, osuuskunta, kylässä toimiva yhdistys tai niiden yhteenliittymä. Jakoperusteet ovat hieman muuttuneet vanhasta.

–Tapahtumien osalta on linjattu niin, että niihin voi saada sataprosenttista tukea, mutta korkeintaan 400 euroa. Nykyisin tukea voi saada myös defibrillaattoreiden hankintaan kylille, kunnanjohtaja Teemu Kejonen kertoi Kaffia ja kehittämisrahaa -illassa Särkikylässä.

KEHITTÄMISRAHAA on varattu tämän vuoden talousarvioon yhteensä 30 000 euroa. Tavallisesti loput 16 700 euroa olisi jaettu syksyllä. Kokoomuksen Markus Kattilakoski kuitenkin ehdotti kunnanhallitukselle, että jäljelle jäävät kehittämisrahat käytetään mieluummin riskiryhmien asiointipalveluiden, päivittäistarpeiden saatavuuden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden turvaamiseen.

Kattilakosken ehdotusta kannattivat kaikki kunnanhallituksen jäsenet, joten niin päätettiin tehdä. Siitä, miten nuo loput kehittämisrahat käytännössä kohdennetaan, päättää kunnan johtoryhmä mahdollisimman pian.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.