Evijärveläisen kiekon uranuurtaja

Entinen liikunnanopettaja Paavo Vieri istahti koulun vanhan, auton perässä vedettävän jäädytyskoneen päälle. Hän oli sen itse aikoinaan koululle hankkinut. ”Näin mut kuskattiin eläkkeellekin”, hän kertoi.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVELLÄ lauantaina järjestetyn pipolätkäturnauksen avauskiekon pudotti Paavo Vieri. Hän oli kaukalon viereisen koulun liikunnanopettaja vuosina 1971–2004.

Noina vuosina hänestä tuli yksi kovimmista uurastajista paikallisten nuorten jääkiekkoharrastuksen eteen. Yli parikymmentä vuotta hän ja ”pojat” eli pieni joukko asiasta innostuneita oppilaita pitivät huolen, että kaukalo oli kunnossa liikuntatunteja ja peli-iltoja varten.

–Tein sitä mitä voin. Silloin täällä koululla oli aika alkeelliset olosuhteet, Vieri sanoo. –Hiihdon järjestäminen koululla oli tosi vaikeaa, kun latuja ei hoitanut kukaan, eivätkä oppilaat mielellään kuljettaneet suksia linja-autossa. Myös jumppasalit olivat pieniä ja huonoja, niin sisäliikunta oli ankeaa. Talvella oltiinkin paljon jäällä.

Jopa koulun pihan kaukalo syntyi poikien kanssa.

–Sahasimme kesän aikana laudat valmiiksi, ja nakuteltiin ne paikalleen syksyllä.

Vaikka viikon aikana tuli pahimmillaan joka päivä 20–30 senttiä lunta, he putsasivat kentän aina lumesta sen aikaisilla huonoilla kolilla ja huonoilla lumilapioilla.

–Aivan alkuun jäädytykseen käytettiin sellaista muoviletkua, joka meni poikki, jos sen pudotti jäälle. Sitä piti sitten erkkarilla yrittää korjailla, Vieri muistelee. –Kun yritin hankkia parempaa kumiletkua, sille tuli sen verran hintaa, että kunnasta otettiin yhteyttä, että se pitää palauttaa. Onneksi mulla oli taktiikkana, että kun olin jo käyttänyt sitä letkua, sitä ei enää voinut palauttaa.

KOULUN uutta tekojäätä Vieri ei ole itse ehtinyt kokeilemaan, sillä hän loukkasi itsensä retkiluistellessaan järvellä.

–Edeltäjäni, liikunnanopettaja Kyntäjän Martti kuoli kaukaloon, joten yritän olla vähän varovainen ennen kuin menen kokeilemaan, hän naurahtaa.

Hän on kuitenkin ylpeä ja innoissaan siitä, että luistelu- ja jääkiekkoperinne jatkuu Evijärvellä.

–Enpä olisi kyllä uskonut, että tämän päivän näen, hän sanoi. –Uskon, että se porukka, joka aloitti silloin kanssani, poiki niin ison paineen, että tätä kaivataan edelleenkin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.