Osuuspankki ei lähde Evijärveltä minnekään, mutta sen aukioloaikoja ollaan valmiita muuttamaan käyttäjille sopiviksi

Keski-Pohjanmaan osuuspankin toimitusjohtaja Jyrki Rantala kertoi muun muassa Evijärven-konttorin kuulumisia.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

KESKI-POHJANMAAN osuuspankin toimitusjohtaja Jyrki Rantala kertoi Tuuhetin aamukahvittelijoille, mitä ketjun Evijärven-konttorille kuuluu.

Rantala arveli, että konttorin tulevaisuus kiinnostaa aina kuulijoita. Hän lupasi, että pankki ei ole poistumassa Evijärveltä yhtään minnekään. Samalla hän kuitenkin kertoi, että sen aukioloaikoja voidaan järjestellä uudelleen sen perusteella, mikä asiakkaille sopii parhaiten.

Hän kertoi, että vaikka ketjun kaikissa muissa konttoreissa kassa-asiointi vähenee ”älyttömällä vauhdilla”, Evijärvellä sen suuntainen kehitys on paljon hitaampaa.

–Se on vähentynyt meillä vain prosentin tässä parin kolmen viime vuoden aikana. Jos otetaan seuraava konttori, niin siellä vähennystä on 20 prosenttia. Yhdessä kuudesta konttoristamme vähennys on 60 prosenttia. Evijärvellä kassa-asiointi ui siis vastavirtaan siinä mielessä, että taso on säilynyt ennallaan, hän sanoi.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin lisäsi, että pankin näkökulmasta tavoitteena ei ole, että kassalla käydään hakemassa käteistä tai maksamassa laskuja.

–Asiakkaille on varmasti helpompia ja edukkaampiakin ratkaisuja. Se kuitenkin kertoo, että kassa-asioinnille on täällä vielä merkitystä.

Mainos

RANTALAN mukaan Evijärven konttori saa paljon palautetta aukioloajoistaan. Se on nykyisin auki kolmena päivänä viikossa, ja kassapalvelut vain kello 10–13.

Hän kuitenkin huomautti, että vaikka jotkut evijärveläiset selvästi haluavat yhä asioida pankissa kasvotusten, se saa keskustelussa usein liian suuren painoarvon. Osuuspankki käyttäisi mieluummin aikaansa asiantuntijapalveluihin, kuten rahoitus- ja luottoneuvotteluihin ja säästämisen ja sijoittamisen palveluihin.

–Meidän reilusta 3 700 asiakkaastamme Evijärvellä vain 54 ovat niin sanottuja kassa-asioinnin heavy usereita, eli he käyvät kaksi kertaa tai useammin kuukaudessa, hän sanoi.

Hän vinkkasi silti, että kassojen aukioloaikoja voi olla mahdollista järjestellä uudelleen iäkkäille asiakkaille mahdollisimman sopiviksi.

–Emme me taatusti tule kassan aukiolotunteja lisäämään, mutta tarvittaessa niitä voidaan jaotella uudelleen. Kassa voisi esimerkiksi olla joku päivä auki aamusta iltaan, vaikka 10–16, ja joku toinen päivä kassa-asiointia ei olisi ollenkaan. Silloin siis aukiolopäiviä olisi vain kaksi, mutta rahaa saisi aamusta iltaan. Mielellään kuulemme kommentteja, mikä se tarve on.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.