Kuuleminen ehdotuksesta Suomen merenhoidon seurantaohjelmaksi vuosille 2020-2026 on käynnistynyt

Julkaistu:

Aihe:

VARSINAIS-SUOMEN elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa näkemyksiä Suomen merenhoitosuunnitelman seurantaohjelmasta vuosille 2020–2026.

Suomen merenhoitosuunnitelma päivitetään kolmessa vaiheessa kuuden vuoden välein. Merenhoitosuunnitelman ensimmäinen osa, Suomen meriympäristön tila, päivitettiin vuonna 2018. Nyt on käynnissä suunnitelman toisen osan, seurantaohjelman, päivittäminen. Merenhoitosuunnitelman kolmas osa on vuonna 2021 tarkistettava toimenpideohjelma. Tarkistettu merenhoitosuunnitelma viedään kokonaisuudessaan valtioneuvostolle hyväksyttäväksi vuoden 2021 lopussa.

Seurantaohjelma tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan arvioida meriympäristön vallitsevaa tilaa ja sen suhdetta hyväksi määriteltyyn tilaan. Ohjelma tuottaa tietoa myös ihmisen toiminnasta aiheutuvista ympäristöpaineista ja paineiden vaikutuksista meriympäristön tilaan. Tieto meren tilasta ja meriympäristöön kohdistuvista paineista antaa edellytykset suunnitella ja toteuttaa toimia meren tilan hyväksi sekä arvioida toimien vaikuttavuutta ja yleisiä ympäristötavoitteita.

Seurantaa toteutetaan Suomen merialueella rantaviivasta talousvyöhykkeen ulkorajalle. Ahvenanmaan maakunta on osallistunut seurantaohjelman laadintaan, ja ohjelma kattaa myös Ahvenanmaan maakunnan rannikkovedet. Seurantaohjelma pitää sisällään 42 alaohjelmaa, jotka on koottu 13 ohjelmakokonaisuuden alle.

Kuuleminen on välillä 20.1.–20.3.2020. Kuulemisen aikana kuka tahansa voi antaa palautetta seurantaohjelmasta. Kuultavana oleva aineisto ja tiedot palautteen lähettämisestä löytyvät Ympäristöhallinnon sivuilta.

–Merenhoidon päämääränä on ollut Itämeren hyvä tila vuoteen 2020 mennessä. Tavoitetta ei olla saavutettu, joten suunnittelua ja konkreettista toimintaa pitää jatkaa. Paljon on tehtävää — mutta onneksi myös paljon asiantuntemusta ongelmien ratkomiseen, tiedotteessa kerrotaan.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.