3–5 työntekijää irtisanotaan Kauhavan seurakunnasta lähivuosina

KAUHAVAN 9. joulukuuta kokoontunut kirkkoneuvosto tarkensi, mitä yt-neuvottelut, joista aiemmin ilmoitettiin, tulevat pitämään sisällään.

Seurakunnan tavoitteena vuoden 2022 lopussa ovat 430 000 euron säästöt suhteessa nykyisiin kuluihin.

Yt-neuvotteluiden tavoitteeksi linjattiin kahdeksan henkilötyövuoden vähentäminen vuoden 2022 loppuun mennessä. Luonnollista poistumaa on sinä aikana muutama henkilötyövuosi. Ainakin 3–5 työntekijää irtisanotaan. Se, keitä he ovat, päätetään helmikuun lopulla. Näin on tarkoitus säästää 360 000 euroa.

Seurakunnallisen toiminnan maksuja korotetaan noin 40 prosentilla ja tilavuokria 15 prosentilla. Sitä kautta saataneen 50 000 euron verran lisätuloja.

Sen lisäksi seurakunta suunnittelee yhdestä tai kahdesta kiinteistöstä luopumista. Myös kiinteistö- ja hautaustoimelle asetetaan 10 000 euron säästötavoitteet.

Alkaneen vuoden ja vuoden 2021 aikana on luvassa myös lisäsäästöjä, joilla on tarkoitus päästä tuohon 430 000 euron kokonaistavoitteeseen.

KIRKKONEUVOSTOSSA selvitettiin myös Pysäkin tilannetta.

Oikeudelliset toimet urakoitsijaa vastaan korvausten toivossa on päätetty keskeyttää. Asianajajan mielestä korvausten saaminen olisi epätodennäköistä.

Vuoden 2020 budjettiin ei enää ole varattu rahaa Pysäkin rakennuksen ylläpitämiseen. Sen ylläpito ajetaan alas ja lämmöt sammutetaan.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.