Yrittäjien tukena jo 50 vuotta – Vimpelin Yrittäjät juhli Sääksjärvellä

Vimpelin Yrittäjät juhli Sääksjärven nuorisoseuralla.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

–Vimpeli on tehnyt vaikutuksen minuun. Vuosien varrella olen nähnyt Suomen Yrittäjissä, kuinka aktiivinen Vimpelin Yrittäjät on paikallisesti. Se näkyy myös valtakunnallisesti, totesi Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja Petri Salminen juhlapuheessaan.

50 vuotta toimineessa yrittäjäyhdistyksessä yrittäjillä on ollut yhteisö, keskustelukumppani, vaikuttaja, puolestapuhuja ja elinvoiman ylläpitäjä. –Kaikki merkit näyttävät, että työ on mennyt eteenpäin ja jatkuu yhä.

Salminen kehui Vimpelin elinkeinostrategiaa erinomaiseksi. –Se on aivan konkreettinen ja selkeä, valmisteltu kunnan ja Yrittäjien yhteistyöllä. Sieltä voisi nostaa vaikkapa pienten yritysten merkityksen ymmärtämisen suurten rinnalla. Herkästi kunnissa jäädään suurempien yritysten helmoihin, mutta suhdanteiden vaihdellessa pienet ja keskisuuret yritykset pitävät huolta siitä, että työpaikat ja palvelut kunnassa säilyvät, ja viimeisinä ovat lomauttamassa tai irtisanomassa työntekijöitään. Tästä moni kunta voisi ottaa oppia.

Hän totesi yrityksiä ja työmarkkinoita koskevan julkisen keskustelun näyttäytyvän välillä hieman erikoisena. –Vähän liian usein ajaudutaan tekemään omaa edunvalvontatyötä viholliskuvien kautta. Nyt on päällä lakko, jossa molemmat puolet perustelevat omaa olemassaoloaan sillä, että on olemassa vihollinen, jonka tavoitteita pitää saada torpattua. Kun tilanne on tällainen, jää uusiutuminen tapahtumatta. Yrittäjän näkökulmasta työntekijät ovat meille tärkeimpiä ihmisiä yrityksen elinvoiman ja menestymisen kannalta. Ymmärrämme, että jos alamme kukkoilla omalla pajalla tai toimistossamme, työntekijät eivät tule seuraavana maanantaina töihin, ja sitten olemme lirissä.

Salminen toivoi yrittäjämäisen vastuullisuuden omasta henkilöstöstä, asiakkaista ja toimintaympäristöstä, leviävän laajemminkin työmarkkinakeskusteluihin. –Silloin olisi paljon enemmän saavutettavissa.

JUONTAJA Kirsi Lassila haastatteli Anne Niemeä ja yrittäjäyhdistyksen pitkäaikaista aktiivia Erkki Koivistoa vimpeliläisestä yrittäjyydestä. –Meillä on ollut monia pitkäaikaisia yrittäjäsukuja, joissa yrittäjyys kulkee polvelta toiselle, ja se on hyvä asia, Niemi totesi.

Järviseutulaisesta perinteisestä yrittäjärakenteesta Vimpeli poikkeaa siinä, että siellä on ollut aina paljon teollisuutta ja monipuolinen yritysrakenne.

1985 yritystoimintansa aloittanut Koivisto muisteli kauppias Aarne Pyhälahden vaikutusta yrittäjäuraansa. –Menin onnittelemaan Vimpelin voimaa yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajana. Hän muistutti, että aina kun kylässä jotain tapahtuu, Yrittäjät ovat ensimmäisenä paikalla. Hän totesi myös, että kun yrittäjä luovuttaa toiselle yrittäjälle kunniamerkin, arvokkaampaa tunnustusta ei voi saada.

Koivisto arvioi, että tulevaisuudessa yrittäminen muuttuu enemmän tuotantopainotteiseksi.

ILMAN teitä meillä ei olisi Vimpelin kuntaa, muistutti kunnanjohtaja Sami Gustafsson puheenvuorossaan. Suksiteollisuudesta ja kalkinpoltosta on syntynyt yritysmyönteinen kulttuurillinen ajatusmaailma. –Yrittäjyystarina, joka on sisukkuudella luotu, on jotain aivan ainutlaatuista. Kunnan osalta haluan, että käymme avointa vuoropuhelua yrittäjien kanssa, sanoi itsekin 13-vuotiaasta asti erilaista yritystoimintaa pyörittänyt Gustafsson. –Pyrimme monipuolistamaan yritysrakennetta. Yksi mielenkiintoinen teema on esports-keskittymä, jonka ympärille pyritään saamaan nuorta yrittäjyyttä.

Hän kertoi kunnan haluavan olla mukana Ullavan litiumesiintymän hyödyntämisessä. Jpyp kehittää matkailua osana maakunnan kohteita, vetonaulana Geopark. – Kunnan tahtotila on laittaa kaikki peliin, nyt ei jarrutella.

Mainos

JPYP:n toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopa totesi olleen ilo seurata Yrittäjien toimintaa vuosien ajan. –Oleellista on ollut itsensä likoon laittaminen. Kun on tehty päätös alkamisesta, siihen on ryhdytty täysillä ja energiaa säästämättä. Mukana on ollut yltä kyllin iloa ja naurua. Tekeminen on näyttäytynyt mielekkäänä.

Hän kiitteli aktiivisia puheenjohtajia uusista avauksista sekä hallitusta niiden mahdollistamisesta. –Se on hengästyttävän pitkä lista.

Ennusteissa väestön vähenemistä on nostettu esiin. Näen, että aktiivisella yrittämisellä ja yhteistyöllä tähän haasteeseen voidaan tarttua ja taistella sitä vastaan. Palveluiden säilyttäminen on tärkeää paluumuuttajien kannalta. Osaavaa työvoimaa tarvitaan yritysten pitämiseksi alueella.

JUHLAGAALAAN oli tehnyt pöytävarauksen 90 henkilöä. Taikuri Joonas Puhto esitti lähitaikuutta Kultahehkun loihtiman illallisbuffetin lomassa. Ilta jatkui Mary Janes plays Hurriganes -yhteen merkeissä kaikille avoimena tilaisuutena.

Yrittäjien tulevaisuus turvattu?

Vimpelissä yrittäjyys jatkunee Petri Salmisen arvion mukaan tulevaisuudessakin. –Olin vierailemassa kaverin mökillä Rantakylällä, ja siinä tien vierellä oli kioski, jossa pari todella nuorta tyttöä oli myymässä jäätelöä. Se on osoitus siitä, että yrittäjyys tuntuu oleva verissä, ja tulevaisuus tuntuu olevan turvattu.

–Tämän päivän nuorilla yrittäjillä on oikeastaan koko maailma sylissä, ja he voivat katsoa sitä aivan toisesta näkövinkkelistä, kuin itse aloittaessani yritystoimintaa veljeni kanssa. Toki se tuo oman vaativuutensa, ei se sen helpompaa ole, Anne Niemi totesi.

Korkeakouluopiskelijoista 33 prosenttia voisi ajatella toimivansa tulevaisuudessa yrittäjinä. Heistä joka viides lähtee yrittäjäuralle, mutta nuorten suhtautuminen yrittäjyyteen on muuttunut koko ajan myönteisemmäksi ja myönteisemmäksi. –Luulen, että Vimpelissäkin on yrityksiä, jotka jatkavat uudella polvella, ja saadaan varmasti uusia nuoria yrittäjiä. Meillä on kuitenkin hyvä yrittäjyyspohja ja myönteinen asenne yrittäjyyteen.

Uusia yrityksiä perustetaan nykyisin eniten kaupan alalle, kertoi Vesa Alanko-Luopa. –Yrityksen  perustaminen vaatii laskelmia, rohkeutta ja luottamusta. On hyvä, että uusien yrittäjien tukeminen on nähty Vimpelin Yrittäjissä tärkeänä.

–Enää ei yrittäjyyttä ja siinä epäonnistumista tarvitse pelätä ja jännittää niin paljon kuin ennen, totesi nuorten uravalmennusta tekevä Kirsi Lassila. –Sanon, että aina voi kokeilla, ja jos se ei toimi, voi kokeilla jotain toista yritystoimintaa, tai palata välillä palkkatyöhön.  Aika paljon nuorissa on innokkaita yrittäjiä tulossa.

Gaalan osallistujissa oli runsas edustus yrittäjien nuorta polvea.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.