Evijärven lukio palkittiin EU:n tutuksi tekemisestä

Evijärven lukio palkittiin aktiivisuudesta Euroopan parlamentin ambassador school -hankkeessa. Lukion jatkajat Tea Viitala, Vilma Salmi, Rosa Mäki, Saana Suomela, Inka Holm ja Janniina Mustajärvi poseerasivat Euroopan parlamentin kunniakirjojen kanssa. Emmi-Lotta Vesala puuttuu kuvasta. Kuva: Anniina Pyy

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVEN lukio huomioitiin marraskuun alussa palkintolaatalla aktiivisesta osallistumisesta Euroopan parlamentin ambassador school eli lähettiläskouluhankkeeseen.

Euroopan parlamentti palkitsi kouluja, joissa tehtiin erilaisia Euroopan unioniin liittyviä projekteja. Parlamentista ei saneltu kouluille mitään valmista ohjelmaa, jota oppilaiden olisi pitänyt käydä läpi, vaan kukin koulu sai itse arvioida, millainen työskentely sopi heille parhaiten. Työskentelyyn saatiin ohjeita historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto Hyolilta.

–Ambassador school -hankkeen tavoitteena on kannustaa oppilaita keskustelemaan yhteisistä eurooppalaisista ja globaaleista asioista. Samalla nuoret pääsevät tutustumaan Euroopan unionin toimintaan ja päätöksentekoon, Euroopan parlamentin lehdistötiedottaja Simo Ristolainen kertoo. –Ohjelman puitteissa oppilaat voivat esimerkiksi pitää EU-aiheiden teemapäivän, tehdä erilaisia ryhmätöitä, järjestää työpajoja tai kutsua Euroopan parlamentin jäseniä vierailuille.

Ambassador school on Euroopan parlamentin tukema hanke, joka käynnistyi Suomessa ensimmäisen kerran keväällä 2017. Hanke on tarkoitettu yläkouluille, lukioille ja ammattikouluille. Tällä hetkellä mukana on 36 suomalaiskoulua. Heistä 11 sai tänä syksynä palkintolaatan ja 26 diplomin.

PALKINTOLAATTA myönnettiin perjantaina 8. marraskuuta Euroopan parlamentin Suomen-toimistolla Helsingissä. Sen kävi pokkaamassa Evijärven lukion opettaja Anniina Pyy. Hän kertoo, että myös oppilaat saivat Euroopan parlamentilta kunniakirjat.

Hän kertoo, että oppilaat järjestivät viime toukokuun aikana EU-teemaisen viikon. Sen aikana he muun muassa järjestivät EU-teemaisia aamunavauksia ja tietokilpailuja ja pitivät yläkoulun oppilaille opetustuokioita, joiden teemana oli “Miksi nuorten pitäisi äänestää?” Koululla oli eurovaalien infopiste, jossa sai kokeilla vaalikoneita ja tutustua ehdokkaisiin, ja sen lisäksi he järjestivät varjovaalit, joissa harjoiteltiin äänestämistä. 

Ryhmän vetäjänä toimi viime lukuvuoden historian ja yhteiskuntaopin opettaja Antti Sipola.

–Ambassador-projekti jatkuu tänä vuonna. Oppilaat osallistuvat toukokuussa Euroscola-päivään, joka järjestetään Euroopan parlamentin tiloissa Strasbourgissa, Pyy kertoo.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.