Veto hävisi täpärästi Catzille

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Pelin alku oli melko tasainen. Vedon päävalmentaja Jarkko Havu oli painottanut ennen peliä suojateilleen puolustuspään pitävyyden tärkeyttä ja toivonut kärsivällisyyttä hyökkäyksiin. Pelin jälkeen valmentaja Jukka-Pekka Kujala kertoi kahden ensimmäisen neljänneksen sujuneen käsikirjoituksen mukaan, mutta kolmas erä osoittautui vaikeaksi.

–Puolustus ei toiminut ja hyökkäyksetkin menivät pakottamiseksi. Neljäs erä oli sitten taas ihan erilaista pelaamista, saatiin koko kentän prässi, pallon riistoja ja yhtäkkiä pelattiinkin jo voitosta.

Vedolla oli pelin viimeisillä sekunneilla mahdollisuus tasoittaa ottelu, mutta Miina Lapilan vapaaheitot menivät ohi. Vastustajan vaparit sen sijaan onnistuivat, Natalie Day pääsi kaunistamaan joukkueelleen neljän pisteen kaulan. Catzin päävalmentaja Mika Haakana ei voitosta huolimatta suitsuttanut joukkueensa tekemistä. Ennen ottelua Haakana oli ennakoinut vieraspelistä tulevan vaikean, sillä joukkueen haasteena ovat olleet erityisesti pelien alut. Catzin pelinjohto oli tietoinen Vedon hyvistä otteista HyPoa ja Kouvottaria vastaan.

–Tässä ottelussa ensimmäiset 28 minuuttia oli kuitenkin hyvää tekemistä, neljännessä erässä tuli sitten täydellinen mentaaliromahdus. Pelin loppu oli silkkaa selviytymistaistelua. En tiedä ansaitsimmeko voittoa, tässä oli hyvällä tuurillakin osuutensa.

Mainos

Peliin toi oman säväyksensä Timon sisarusten kohtaaminen. Tuulia Timo kohtasi Catzin paidassa vanhoja joukkuetovereitaan, joiden joukossa pelaavassa kokoonpanossa oli myös sisar Taru Timo. Tuulia Timo kertoi jännittäneensä peliä koko viikon. Lataus kuitenkin osui kohdilleen, sillä hänen kolmen pisteen heittonsa upposivat viisi kertaa. Yhteensä Tuulia Timon tilille kertyi 17 pistettä, ja sillä irtosi joukkueen parhaan pelaajan palkinto.

Vedon onnistujia olivat Amy Griffin (17 pistettä), Jamee Swan (17) ja Abria Trice (13). Vedon ottelut jatkuvat kahdella vieraspelillä Espoossa. Peli Espoo Basket Teamia vastaan on lauantaina 23. marraskuuta, sunnuntaina ottelua emännöi puolestaan Tapiolan Honka. Vedon seuraava kotipeli on keskiviikkona 27. marraskuuta. Forssan Alkua vastaan. 

Katariina Matilainen

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.