Värjäämöllä vuoden yrittäjät

Julkaistu:

Aihe:

–Hyviä ajatuksia tämä herättää. Perustajat ovat tuolla jossain varmasti ylpeitä nyt, kun tuli tällainen huomionosoitus, toteaa Lappajärven Värjäämön hallituksen puheenjohtaja Harri Viita-aho.

–Paljon tässä on ollut yhden vuoden aikana tapahtumia. Takana on pitkä historia, sanoo tuotantopäällikkö Mikko Puro.

Yrityksen 40-vuotista taivalta kävi kakkukahvien merkeissä juhlistamassa satoja ihmisiä.

VÄRJÄÄMÖN tuotteisiin kuuluneet paperinarut ovat saaneet Avainlipun jo aikaisemmin, mutta värjäyspalvelulle se myönnettiin muutamia kuukausia sitten.

–Paperinaruilla lippu on ollut jo muutaman vuoden, mutta nyt se saatiin myös palvelulle. Tunnusta ei ole aiemmin saanutkaan kuin tuotteille, Viita-aho toteaa.

Vilkkaan vuoden tärkein asia on hänen mukaansa yrityskauppa NM-Wipesin kanssa.

–Sitä puolta on tarkoitus tulevaisuudessa kehittää.

NM-Wipesin vuokrasopimus nykyisissä tiloissa loppuu syyskuun lopussa ensi vuonna, ja tarkoitus on löytää sitä ennen uudet toimitilat.

–Etsinnässä on teollisuushalli varastoineen, joten sellaista etsitään. Tarkoitus on ensi vuonna tehdä myös koneinvestointeja.

Mainos

Vielä toistaiseksi sopivia tiloja ei ole löytynyt. Nykyistä vuokrasopimusta on vielä reilusti jäljellä, ja yrityskaupasta on kulunut noin kuukausi.

–Koko ajan tietysti etsitään ja heti pitää iskeä kiinni, kun löytyy sopiva, Viita-aho sanoo.

–Toivottavasti löytyisi Lappajärveltä.

ENSI vuoden tavoitteita värjäämötoiminnan osalta ei ole vielä asetettu. Viita-aho ja Puro sanovat, että ensi vuosi kuluu NM-Wipesin sulauttamisessa värjäämöön. Kuituliinat laajentavat värjäämön tuotevalikoimaa, ja samalla on mahdollista yhtenäistää konttorityöskentelyä. Samalla kuituliinat tulevat myytäviksi tuotteiksi värjäämön myymälään.

–Yhteisiä juttuja sulautetaan lähiaikoina, mutta toiminnat ja brändit pidetään erillään, Viita-aho sanoo.

–Ei ole tarpeellista muuttaa tai laittaa niitä samaan, Puro jatkaa.

VUODEN Yrittäjä -tunnustusta juhlitaan Viita-ahon ja Puron mukaan Lappajärven Yrittäjien pikkujouluissa. Tällä hetkellä värjäämöllä valmistaudutaan loppuvuoden sesonkiin, sillä tuotteita myydään loka-marraskuussa paljon.

–Tavaraa menee entiseen malliin. Valikoimiin on tullut tänä syksynä uusia lankoja, ja niille on kysyntää, Mikko Puro sanoo.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.