Evijärven 4H-yhdistyksen toimintakausi päässyt vauhtiin

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

SYKSYN lähestyessä on Evijärven 4H-yhdistyksen arjessa käynnistymässä uusi kausi koulujen alkamisen myötä. Järjestön toiminnassa on mukana yli 200 lasta vuosittain ja jäsenlaskut ovat lähteneet viime viikkoina toiminnassa mukana oleville. Yhdistyksen painopistealueita ovat luontokasvatus, nuorten työllistäminen ja monipuolinen kerhotoiminta.

Evijärven 4H-yhdistys on vireä yhdistys, joka haluaa toimia paikkakunnan kaikkien lasten ja nuorten asialla. Yhdistyksen toiminnanjohtajan Hanna Honkaniemen mukaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelman on tarkoitus noudattaa pitkälti edellisten vuosien raameja.

–Toimintamme jatkuu tänä syksynä paljolti vuoden 2018 kaltaisena. Nyt syyskuun alussa kylillä ja kouluilla käynnistyvät kerhot alakouluikäisille. Vuoden aikana järjestämme useita teemakerhoja kyläkerhojen lisäksi, kuten esimerkiksi luonto-, kokki- ja kielikerhon yhteistyössä pedersöreläisen 4H-järjestön kanssa, Honkaniemi ilmoittaa.

Honkaniemi kertoo nuorisotyön ja kouluyhteistyön jatkuvan edellisten vuosien kanssa samantasoisena. Paikallisten nuorten vapaa-ajan viettoon tarjotaan monipuolisia vaihtoehtoja.

–Nuorisotyö ja kouluyhteistyö on yhdistyksessämme vahvaa. Siitä esimerkkeinä on jo yli 10 vuotta jatkunut välituntityö yläkoululla ja monet kouluaikana pidetyt nuorten tapahtumat kuten metsäpäivät, ympäristötapahtumat ja ilmiöoppimiset teemat. Kunnan nuorisotilat pyörivät kauttamme ja tavoitamme nuorisotiloilla säännöllisesti toimivissa seitsemässä ryhmässämme yli 100 nuorta viikossa. 4H-yritystoiminta on meillä myös mittavaa. Viime vuonna meillä oli yksitoista 4H-yrittäjää, Honkaniemi toteaa.

TOIMINNANJOHTAJA korostaa jäsenmaksun maksamisen merkitystä yhdistyksen toiminnan ylläpitämiselle. Jäsenmaksulaskutus on keskitetty valtakunnalliseksi.

–Jäsenmaksu on Evijärvelle tärkeä, koska maa- ja metsätalousministeriön avustus paikkakunnalle tulee tulosten perusteella ja yhtenä mittarina toimii jäsenmaksun maksaneiden määrä. Se on ollut Evijärvellä keskimääräistä korkeampi, mikä on ollut toimintamme kannalta todella tärkeää ja mahdollistavaa, Honkaniemi sanoo.

Jäsenmaksujen kautta saatavien avustusten lisäksi Evijärven 4H-yhdistyksen suunnitelmissa on jatkaa totuttuun tapaan omatoimista varainhankintaa yhdistyksen painopistealueet huomioon ottaen.

–Yli kolmasosa yhdistyksemme budjetista tulee omasta varainhankinnasta. Yhdistyksellämme on muun muassa hautojen hoitopalvelua Evijärven hautausmaalla, metallinkeräys toukokuussa, lannoitesäkkikeräys kesällä sekö AIV-pönttökeräys ja puolukan vastaanottoa syyskuussa. Meillä on ollut niiden lisäksi kotipalvelutoimintaa, jolla työllistetään oman paikkakunnan nuoria. Tämä työ on kokonaisuudessaan siirtynyt pitkälti 4H-yrittäjille, Honkaniemi kommentoi.

Pitkät perinteet omaava Evijärven 4H-yhdistys täyttää tänä vuonna 86 vuotta. Yhdistys on perustettu vuonna 1933.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.