Laukkosen sävelmät soivat Nokialla kesäteatterissa

Kortesjärveläistaustainen Aleksi Laukkonen on luonut musiikit tänä vuonna Nokian kesäteatterille Vuoksen laulu nimiseen näytelmään. Sävellykset ovat saaneet Pirkanmaalla erinomaisen vastaanoton. Musiikkiprojekti käsitti yhteensä yhdeksän kappaletta.

HEINÄKUU on tunnetusti suomalaisten kesäteatterien kulta-aikaa. Jo vuodesta 1914 toiminut Nokian kesäteatteri esittää tänä vuonna ohjelmistossaan Vuoksen laulu nimisen näytelmän. Näytelmä perustuu vanhaan 1800-luvulta peräisin olevaan kansantarinaan nuoresta naisesta, joka päätyi karjalaisten laukkukauppiaiden ryöstämänä rajan taakse ja se esitetään luonnonkauniissa Kennonnokassa Vihnusjärven rannalla.

Kortesjärveläistaustainen muusikko Aleksi Laukkonen on luonut tänä vuonna musiikit kesäteatterin esitykseen. Laukkosen mukaan on hienoa, kuinka laadukkaasti ja suurella sydämellä Nokialla harrastajateatteria toteutetaan. Prosessi lähti käyntiin siitä, kun hänen musiikinteoriaopettajansa suositteli Laukkosta Nokian kesäteatterille heidän kaivatessaan musiikintekijää näytelmäänsä.

–Kävin sen jälkeen Nokian teatterilla kyselemässä, mitä he olivat tekemässä. Kävi ilmi, että he halusivat näytelmään sävellettyä musiikkia. Tämä kiinnosti minua heti ja löimme kättä päälle. Tykästyin kovasti kappaleiden säveltämiseen. Olen luova ihminen ja pääsin siinä toteuttamaan itseäni kunnolla, Laukkonen kommentoi.

MIELENKIINTO näytelmän kappaleiden valmistamista kohtaan rakentui kiinnostuksesta säveltämiseen.

–Säveltäminen on ollut sellainen musiikin alue, jota olen halunnut tehdä jo jonkin aikaa. Kappaleisiin hain inspiraatioita kesäisellä laiturilla istuen esimerkiksi. Koska on kyseessä näytelmä, niin ennen säveltämistä piti lukea näytelmän kohta, mihin kappale tulisi. Yritin hakea sen kautta tunnetta, mikä kohtauksessa silloin olisi, Laukkonen kertoo.

Laukkonen toteaa sävellyksiensä onnistuneen ja saaneen erinomaisen vastaanoton Nokialla.

–Itse olen tyytyväinen sävellyksiini. En tiedä kertooko se jotain tyytyväisyydestäni, että nyt kun kappaleita kuuntelen, en enää ajattele tai edes muista, että ne ovat minun sävellyksiäni. Niistä on tullut kappaleita muiden kappaleiden joukossa. Nokialla on oltu erittäin tyytyväisiä työhöni, mistä olen eniten kiitollinen.

TULEVAISUUDEN suunnitelmissa näytelmälaulujen lisäksi musikaalit sekä elokuvamusiikit ovat alkaneet kiinnostamaan artistia.

–Toivottavasti pääsen vielä säveltämään teattereihin musiikkeja. Yhtenä haaveistani on, että pääsisin ja saisin säveltää musikaalin. Musikaalit ovat ruvenneet toden teolla kiinnostamaan viime vuosina, kun olen opiskellut Tampereen ammattikorkeakoulussa musiikkiteatteria. Myös elokuvamusiikki on herättänyt mielenkiintoni, Laukkonen mainitsee.

Laukkonen on säveltänyt, soittanut ja äänittänyt kaiken tuotantonsa Nokian kesäteatterille itse. Kesäteatterin musiikkiprojekti käsitti yhteensä yhdeksän kappaletta. Kappaleiden sanoitukset on luonut Heli Pitkänen.

Jaa juttu: