Haaveena Havaiji

Vapaaehtoistyöntekijöiden ryhmä menossa kahville läheiseen kalastajakylään. Hattukangas kuvassa toisena oikealta.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Havaiji valikoitui kohteeksi monen tekijän summana.

 ––Mietin, mikä olisi mukavin paikka viettää kesä ja päädyin Havaijiin. Tuntui, että nyt olisi aika nähdä se. Havaiji on sellainen kohde, josta en vielä tiedä itse niin paljon, kun taas Australia, Thaimaa ja Turkki… tuntuu, että jokainen on käynyt niissä, Hattukangas naurahtaa.

KUN kohde oli valittu, alkoi sen miettiminen, mitä Hattukangas menisi Havaijille tekemään. 

–Otin yhteyttä Havaijilla asuvaan tuttuuni ja kysyin, mitä Havaijilla voisi tehdä. Sitten aloin googlettelemaan ja löysin järjestön nimeltä YWAM eli Youth with a Missionin.

Suomeksi järjestö on nimeltään Missionuoret. Se on eri kirkkokuntien rajat ylittävä kansainvälinen lähetysjärjestö, jonka tavoitteena on tarjota erityisesti nuorille mahdollisuuksia lähteä ympäri maailmaa lyhytaikaisiin lähetystehtäviin. Järjestö järjestää esimerkiksi Raamattukouluja sekä vapaaehtoistyömahdollisuuksia. Toimipaikkoja sillä on yli 1100 yli 180 maassa, myös Suomessa. Järviseudulla lähin toimipaikka löytyy Evijärveltä.

VAPAAEHTOISTYÖ tullaan tekemään YWAM:n kansojen yliopiston (Universtity of the Nations) kampuksella. Vapaaehtoistyöstä ei saa rahaa, mutta majoitus ja ruoka tarjotaan. Muuten esimerkiksi matkakustannukset pitää maksaa itse. 

 –Työtehtävät vaihtelevat pihatöistä toimistotöihin, lastenhoitoon ja keittiötöihin, Hattukangas luettelee. Vasta paikan päällä selviää, mitä tulen tekemään.

Kerralla ihmisiä voi vapaaehtoistöihin tulla 10-70 joka puolelta maailmaa. Alaikäraja on 18, mutta yläikärajaa ei periaatteessa ole. Järjestön toimintaan osallistuvan siis tarvitse olla nuori, vaikka järjestön nimi niin sanookin.

Mainos

Hattukankaan kanssa samaan aikaan töihin saapuu yhteensä 50 ihmistä, joiden ikähaarukka on 19-25 vuotta. Pohjoismaista vapaaehtoistyötä on tekemässä samaan aikaan yksi ruotsalainen. Muuten vapaaehtoistyöntekijät ovat suurimmaksi osaksi kotoisin Yhdysvalloista, Japanista ja Etelä-Koreasta.

Arkena vapaaehtoistyötä tehdään seitsemästä kolmeen, minkä lisäksi ohjelmaan kuuluu yksi oppitunti yliopistokampuksella. Vapaa-aikaa on viikonloppuisin.

 –Järjestetään esimerkiksi vaelluksia ja nukutaan rannalla, myös yliopiston opiskeluihin saa osallistua enemmän, jos tahtoo, Hattukangas kertoo.

HAVAIJIN lisäksi Hattukangas aikoo käydä matkallaan myös Los Angelesissa ja San Franciscossa: näin kauas kun kerran lähdetään.

–Etsin lennot, jotka menevät sellaisten kaupunkien kautta, joissa haluaisin käydä. Tosin, noissa  kaupungeissa ajattelin vain vuokrata pyörän ja ihailla minulle uusia nähtävyyksiä. Nuo eivät ehkä ole sellaisia kaupunkeja, joihin kiinnostaisi lähteä pidemmäksi aikaa, Hattukangas pohtii.

Valmiiden aktiviteettien lisäksi Hattukangas aikoo opetella surffaamaan. 

–Olen kokeillut surffaamista, mutta olisi kiva oppia sitä kunnolla. Vaikka ei sillä taidolla Suomessa kyllä hirveästi mitään tee, Hattukangas nauraa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.