Lukijan mielipideartikkeli:

Meidän huonokuuloisten ongelma on kuuleminen

Olen huonokuuloinen ja siksi tiedän, mistä kirjoitan, ja minulla on tälle kirjoitukselle myös osoite. Tämä kirjoitus ei ole vertaistukikirjoitus, tämä kirjoitus on tarkoitettu luettavaksi teille kuuleville ihmisille.

Mitkä meidän ”kuurojen” ongelmat ovat?

Ensiksi mitkä ne eivät ole. Meillä ei ole ongelmia jokapäiväisessä elämässä eikä omissa askareissa. Muutamia esimerkkejä. Vanhat kotimaiset elokuvat ovat osin huonosti äänitettyjä, mutta niissä on lähes kaikissa tekstitys suomeksi, joten hyvin pärjää. Kun menee kauppaan, niin pirteät myyjät puhuvat riittävän kuuluvalla äänellä, joten asia on hyvä. Pankissa ja apteekissa joskus palveleva ihminen pelkää rikkovansa jonkin salaisuuden, mutta kun kyseinen henkilö huomaa, että minä en kuule, he heti kääntävät ”volyyminäppäintä” suuremmalle ja asia on kunnossa.

Sitten kirkkoon. Siunaustilaisuudessa en kuule kenenkään kukkalaitteen laskijan puhetta, mutta luulen että kuulemattomuus on monen kuulevankin ongelma. Tilanne on herkkä ja siksi puheen kuuluvuus on sivuseikka.

Tekstinlukijat ovat usein niin arkoja ja vähän esiintyneitä, ja siksi en hetikään aina kuule mitä he sanovat.

Pappien sanoman usein kuulen, mutta en aina. Tässä mainitsen nyt yhden henkilön nimen myönteisessä mielessä. Hän on meidän Tarja-kappalaisemme, aina kuuluu, kiitos siitä.

Mutta sen minä koen loukkauksena, jos ja kun minulle tullaan väittämään, että minä puhun riittävän kovaa. Eli puhuja tietää paremmin kun minä, kuulenko minä vai en!

Suurimman ongelman meille huonokuuloiseille muodostavat erilaiset kokoukset ja yleisötilaisuudet.

Meidän huonokuuloisten on turha tulla-mennä tilaisuuteen, jossa esittäjä puhuu niin hiljaa ja epäselvästi, että me emme sitä puhetta kuule. Te äänessä olijat lisäksi, jos ja kun siitä huomauttaa, pidätte meitä jopa ”kehitysvammaisina”, sitä me emme ole. Meidän yksi aisti, kuulo, on usein iän tai vamman vuoksi huonontunut. Me emme sille itse voi mitään, mutta te kuulevat ihmiset voitte ja se on puhukaa ääneen, suomeksi puhukaa selvästi ja kovempaa.

Seppo Ylilammi, Kortesjärvi

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.