Vaalipäivä on ollut vilkas Evijärvellä ja Kortesjärvellä

Julkaistu:

Aihe:

SUOMALAISET päättävät tänään eduskuntavaaleissa, ketkä maata johtavat seuraavat neljä vuotta. Äänestysaikaa on kello 20 asti.

Evijärven ainoalla äänestyspaikalla kunnantalolla äänestäjiä virtasi kello yhdentoista maissa ovesta sisään tasaiseen tahtiin, useimmat heistä pariskuntia.

Evijärven vaalilautakunnan puheenjohtaja Lauri Tähtinen kertoi päivän sujuneen hyvin. Hän on ollut vaaleissa toimitsijana 80-luvun puolivälistä saakka.

–Vilkas vaalipäivä on ollut. Ihmisiä on käynyt tasaiseen tahtiin, vaikka ei mitään tungosta olekaan ollut.

Hän muisteli, että ennakkoon olisi äänestänyt 600–650 evijärveläistä.

–Jos saman verran käy tänään, se on ihan hyvin. 

Mainos

KORTESJÄRVENKIN niin ikään ainoassa äänestyspaikassa palvelutoimistolla ovi kävi tasaiseen tahtiin puolen päivän jälkeen.

–Vaalipäivä on sujunut vilkkaasti. Meillä on käynyt tosi paljon äänestäjiä, koko ajan. Heitä on ollut jonoksi asti, vaalilautakunnan puheenjohtaja Sami Nuottimäki kertoi.

Ennakkoäänestysprosentti oli lähes 48, mikä tarkoittaa 749 ennakkoäänestäjää.

–Ennakkoon tuli tänä vuonna tosi paljon ääniä.

Pystyvätkö kaikki halukkaat äänestämään Kortesjärven ainoassa äänestyspisteessä?

–Kyllä pystyy. Jos ei omin kyydein, niin sitten he saavat kyllä muilta kyydin. Ei ainakaan ole kuulunut sellaista, etteikö riittäisi. Myös ennakkoäänestys tasaa sitä paljon; kun monella kuitenkin tulee kulkua tänne kylälle, he käyvät matkan varrella äänestämässäkin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.