JPK katkaisi tappioputkensa

JPK on jääkiekon III divisioonan Keskimaan lohkossa seitsemäntenä. Sillä on kahdeksasta pelaamastaan ottelusta kuusi pistettä. –Sarja on todella tasainen, joukkueet ovat pelanneet paljon ristiin ja ovat muutaman pisteen sisällä, kertoi JPK:n hallituksen puheenjohtaja Petri Koskenmäki.

JPK nitisti S-Kiekko Retrot kotihallissaan lauantaina pelaamassaan ottelussa luvuin 4-2. Sitä ennen se hävisi Muik Hockey II:lle Uusikaarlepyyssä 7-5 ja Los Bombersille kotonaan 5-8.

Järviseutulaiset olivat liikkeellä ensimmäistä kertaa kauden aikana täydellä kokoonpanolla, kun vahvistuksia oli saatu Lapua Virkiästä, APV:sta ja KuKu:sta.

–Joukkue harjoittelee hyvällä fiiliksellä, mutta se on hankalaa, että kun omaa väkeä ei saada tarpeeksi kokoon, ei voida harjoitella niillä ketjuilla, millä pelataan peleissä. Olemme saaneet hyviä vahvistuksia, mutta näin pelaaminen menee helposti väkisin yrittämiseksi. Nyt se riitti.

JPK aloitti maalinteon ensimmäisessä erässä Antti Konttelin Sampo Peuran ja Antti Kyllösen syötöistä viimeistelemällä osumalla. Vieraat vastasivat Joni Pakanen iskettyä kiekon Jesse Laasalan taakse.

Toisessa erässä Mika Ilomäki hyödynsi estämisestä saatua ylivoimaa muuttaen lukemat 2-1:een. Erän lopussa S-Kiekko tasoitti. Kolmannessa erässä Vertti Väliaho vei JPK:n jälleen johtoon. Viimeisen reilun kymmenen minuutin aikana pelipöytäkirjaan merkittiin useita kertoja epäurheilijamainen käytös. Tunteiden kuumeneminen johti kiinnipitämiseen, huitomiseen ja laitataklaukseen. Toiseksi viimeisellä minuutilla Santeri Kari viimeisteli alivoimalla pelin loppulukemat.

Pelin voimatasapainosta kertoo se, että Jere Keihänen torjui Retrojen maalilla 62 kertaa, Laasala 34. Ottelua seurasi 105 katsojaa.

SEURAAVAKSI JPK kohtaa 8. joulukuuta kello 17 käynnistyvässä kotiottelussa IKK 2:n.

–Tulossa on tasainen peli, heillä on hyvä porukka. Ensimmäisen vieraspelimme IKK:ta vastaan voitimme. Toivomme otteluun runsaasti väkeä, se auttaa pelaajia ja äänekäs kotiyleisö hankaloittaa vierasjoukkueen pelaamista, Koskenmäki totesi.

Latvala matkalla MM-kisoihin

JPK:n kasvatti, 19-vuotias HPK:ssa pelaava puolustaja Otto Latvala on valittu mukaan jääkiekon U20 MM-leiriryhmään, joka lähtee Kanadan MM-kisoihin. Nuoret Leijonat aloittaa valmistautumisen 26. joulukuuta Kanadan Victoriassa ja Vancouverissa käynnistyviin Nuorten MM-kisoihin 15. joulukuuta. Kanadan MM-leirin aikana joukkue pelaa harjoitusottelut Tanskaa ja Kanadaa vastaan. Lopullinen MM-joukkue nimetään jouluaattona.

–Nuorten MM-kisat ovat USA:ssa ja Kanadassa seuratummat kuin aikuisten MM-kisat, kertoi Koskenmäki.

Maailmanmestaruus-taistot ovat Latvalalle ennestään tuttuja; hän pelasi viime vuonna alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa hopeaa voittaneessa joukkueessa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Oppilaat ja henkilökunta ovat saaneet syksyn aikana koulutusta kuvaukseen. On pohdittu valokuvauksen tekniikkaa ja kuvausta taiteena

Viikon 39 luetuimmat!

VIIKOLLA 39 lukijoita kiinnosti Tomi Niskasen luopuminen Vedon pelijohtajuudesta. Myös hopeamitalijuhlat Lakis Areenalla kiinnostivat! Katso

Luodessaan maan ja ihmiset, miehen ja naisen Jumala sanoi ”Lisääntykää ja ottakaa maa valtaanne”, kirjoittaa Heino Tervanen hartauskirjoituksessaan.

Enkelit – Jumalan palvelijat 

MIKKELINPÄIVÄ on saanut nimensä Jumalan sotajoukon johtajan, arkkienkeli Mikaelin mukaan. Enkelit ovat Jumalan näkymättömiä palvelijoita.

Oppilaat ja henkilökunta ovat saaneet syksyn aikana koulutusta kuvaukseen. On pohdittu valokuvauksen tekniikkaa ja kuvausta taiteena

Viikon 39 luetuimmat!

VIIKOLLA 39 lukijoita kiinnosti Tomi Niskasen luopuminen Vedon pelijohtajuudesta. Myös hopeamitalijuhlat Lakis Areenalla kiinnostivat! Katso

Luodessaan maan ja ihmiset, miehen ja naisen Jumala sanoi ”Lisääntykää ja ottakaa maa valtaanne”, kirjoittaa Heino Tervanen hartauskirjoituksessaan.

Enkelit – Jumalan palvelijat 

MIKKELINPÄIVÄ on saanut nimensä Jumalan sotajoukon johtajan, arkkienkeli Mikaelin mukaan. Enkelit ovat Jumalan näkymättömiä palvelijoita.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.