Lukijan mielipideartikkeli:

Kauhavan herrat

Tulee mieleen väkisinkin vanha työväenlaulu ”Voi siskot veljet meitä ammutaan”, kun lukee seurakunnan ja kaupungin tekemiä päätöksiä.

Tulee mieleen väkisinkin vanha työväenlaulu ”Voi siskot veljet meitä ammutaan”, kun lukee seurakunnan ja kaupungin tekemiä päätöksiä. Kaupunginvaltuuston tekemä päätös Salo/Ylikosken tuulivoimakaavasta, siinähän runtattiin alueen asukkaiden yksimielinen vastustus kaavaan. Mutta jonkinlainen yhteissopimus näyttää pätevän (sen vaikutelman saa) ylihärmäläisten ja kauhavalaisten päättäjien kesken. Onhan siinä ”ketjussa” joku kortesjärveläinenkin. Ja sitten Kauhavan seurakunnan päätös lopettaa toimistopalvelut kappeliseurakunnissa. Missä olivat Kortesjärven päättäjät kokouksesta, kun tällainen päätös on tehty? Voidaan odottaa suuria vaikeuksia ihmisille, jotka joutuvat asioimaan Kauhavalla. Pitkät ovat matkat Kortesjärvenkin reunamilta kulkea Kauhavalle. Samaten Alahärmästä. Sitähän varten me maksamme veroja, että saamme myös palveluja. Kanttorien vähentäminenkin tapahtui kauhavalaisten ja ylihärmäläisten yhteistuumin. Etteikö ole sitten ”kytköksiä”. Mitä tulikaan tehtyä, voidaan kysyä – päättäjät.

Mainos

Erkki M. Peltola

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.