Mitäs jos olisimme tabloid?

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

JÄRVISEUDUN Sanomissa on alettu valmistautua tabloid-formaattiin siirtymiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyinen iso Järviseudun Sanomat muuttuu saman kokoiseksi kuin Helsingin Sanomat ja Ilkka. Muutos toteutetaan kuluvan vuoden syyskuussa, ensimmäinen koeversio lähetetään lukijoille elokuun aikana. Levikkialueen kesämarkkinoilla meillä on mukana ensimmäinen testiversio, jonka kautta kerätään lukijoilta palautetta.

Tabloidista on keskusteltu lehden piirissä jo pitkään. Ajatuksena oli tehdä siirtymä nykyistä aikataulua myöhemmin, mutta painon muutokset pakottivat kiristämään aikataulua. Olette todennäköisesti huomanneet, että sivut ovat irti toisistaan.

Niin kävi, että Keski-Pohjanmaalta loppui liima, joten pienempi paha on tehdä formaattimuutos, jolloin saamme sivut kiinni toisiinsa niiteillä.

FORMAATIN muutos ei tule vaikuttamaan sisältöön. Tekstin koko pysyy samana, ja jutut yhtä rautaisina kuin aina ennenkin. Tabloid tarjoaa etuja lukijoille, ilmoittajille ja yhteistyökumppaneille. Esimerkiksi yhteistyö paranee isojen ilmoittajien kanssa, kun tabloid-kokoon tarkoitettuja ilmoituksia ei tarvitse enää erikseen muuttaa nykyiseen broad sheet -formaattiin.

Olen itse puolustanut nykyistä sivukokoa hartaudella. Omassa mielestäni rehdisti iso lehti puolustaa paikkaansa, mutta muutosta vastaan ei kannata taistella verissä päin. Järviseudun Sanomien tabloid-uudistus toteutetaan huolella. Lukijoita, ilmoittajia ja yhteistyökumppaneita kuunnellen, jotta me kaikki voimme olla lopputulokseen tyytyväisiä.

PYYDÄNKIN teiltä jo tässä vaiheessa ideoita ja ehdotuksia, miten lehteä kannattaisi lähteä kehittämään. Kaikki mahdolliset ajatukset ja kehitysehdotukset ovat tervetulleita. Niitä voi lähettää sähköpostitse ja soittaakin saa.

Mainos

Me teemme lehteä ennen kaikkea sinulle, joka tätä tekstiä luet, joten on äärimmäisen tärkeää, että myös teidän äänenne pääsee uudistuksessa kuuluviin. Formaattimuutos on lehden historian suurimpia uudistuksia, joten se pitää toteuttaa erittäin huolellisesti.

Ensimmäisessä vaiheessa saatu palaute käydään läpi kesän kynnyksellä ilmestyvään testilehteen. Kun käytte kesämarkkinoilla Järviseudun Sanomien ständillä, saatte käsiinne ensimmäisen painetun tabloid-lehden. Siitä saadulla palautteella teemme ensimmäisen tilaajille postitettavan version, joka lähetetään teille elokuun alussa. Tästä kerätyllä palautteella teemme viimeiset viilaukset lehteen. Syyskuussa formaatti muuttuu lopullisesti.

PAINOTAN edelleen, että ulkoasun muuttuminen ei tule vaikuttamaan sisältöön muuten kuin positiivisesti. Lehtimaailma kehittyy, joten myös meidän on kyettävä luomaan nahkamme, kun tilanne sitä vaatii.

Järviseudun Sanomat tulee olemaan jatkossakin oman alueensa äänitorvi ja paikallisuuden puolustaja.

Olkaa siis rohkeasti yhteydessä, tehdään tästä lehtiuudistuksesta mahtava meille jokaiselle.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.