Hammashoitola sai uudet tilat

Henkilökunnan taukotilaa koristaa suurennos Motoo Amemorin valokuvasta. Avajaisissa keskustelivat Esa Kaunisto, Eija Puoliväli ja Tapani Kotanen (takana) sekä Tero Kankaanpää, Vesa Koivunen, Jorma Keskikiikonen ja Mikko Ranta (etualalla).
Alajärven hammashoitola muutti heinäkuun loppupuolella ensimmäisiin sille varta vasten suunniteltuihin tiloihin. Väliaikaistiloissa vierähti parikymmentä vuotta. Uudet tilat saivat kiitosta niin henkilökunnalta kuin avajaisiin ja avoimen ovien päivään osallistuneilta vierailtakin.

Hammashoitolan laajennus ja saneeraus entisistä psykiatrian poliklinikan tiloista on ensimmäinen osa terveyskeskuksen mittavaa saneerausta, jonka kustannusarvio on 4,5 miljoonaa euroa. Hammashoitolan entisiin tiloihin tulee myöhemmin hallintotiloja.

Sairaalarakentamisessa kiinnitetään nykyään yhä enemmän huomiota viihtyisyyteen.

–Enää ei tehdä valkoisia sairaalamiljöitä, vaan teemana on hotellimaisuus ja puutarhamainen viihtyisyys, totesi pääarkkitehti Jorma Keskikiikonen.

Hän pitää sisääntuloa ja aulatilaa tärkeinä rakennuksen ilmeen kannalta. Sisääntuloa korostettiinkin portilla.

–Toimivuus ja muunneltavuus olivat tämän rakennushankkeen avainsanoja. Ne tuovat säästöjä ja ovat tulevaisuuden tehokkuusajattelua, Keskikiikonen totesi.

Vastaavan hoitajan Taina Paanasen mukaan parasta uusissa tiloissa on rauhallisuus, ajanvarauspiste sekä se, että asioille on paikkansa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.