Saarijärven kunnostushanke vesittyi, uusi suunnitelma rajallisempi

Timo Kontiainen ja Sauli ja Sirpa Saarijärvi.
Julkaistu:
Aihe:

Saarijärven kalastuskunta päätti kesällä 2015 hakea rahoitusta järven tyhjentämiseen ja ruoppaamiseen. Järven kunnostustarpeesta on keskusteltu jo vuodesta 2009.

Järven ruoppaamisen esteenä on ollut alueella yleinen, rauhoitettu viitasammakko, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiseksi tai heikentämiseksi jouduttiin hakemaan poikkeuslupaa ely-keskukselta. Poikkeuslupahakemus tehtiin viime vuonna asiantuntijalausuntojen avulla, mutta se hylättiin helmikuussa.

Saarijärveläiset työstävät nyt uutta poikkeuslupahakemusta, joka on tarkoitus esittää elylle syksyllä. Uusi suunnitelma tulee enemmän elyä vastaan, sillä siinä ruopattaisiin enemmän järven pohjoispäätä, jossa sammakoita ei esiinny.

–Järven pelastamiseksi on välttämätöntä tehdä tämän verran nyt, mutta todellisuudessa ehdoton asia on saada lupa koko järven veden lähes tyhjäksi laskemiseen, sillä pienimuotoinen kunnostus on pelkkää tekohengitystä, kertoo hanketta vuosia vetänyt Timo Kontiainen.

Lue lisää Järviseudun Sanomien numerosta 33.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti