Lukijan mielipideartikkeli:

Valtuutettu Vertasen väitteisiin

8938fc981672a91f27b49fef3a9aa529.jpg

Ei montakaan sanaa ole Lasse Vertasen vaalikirjoituksessa muuttunut vuosien saatossa.Evijärven kunnan ja keskustan tuomiopäivää Vertanen on julistanut jo 20 vuotta. Ja kaikkeen Vertasen mukaan syypäänä ovat kuntalaiset, kun eivät osaa äänestää oikein. Tätä on jatkunut vuodesta toiseen.

On erittäin ikävää, että valtuutettu lähtee pelottelemaan kuntalaisia perättömillä asioilla. Väite, että palvelutalon kiinteistö olisi käyttökelvoton, ja että vanhukset joutuvat tuuliajolle ei pidä paikkaansa. Kuluvan vuoden talousarvioon valtuusto on varannut palvelutalon korjauksiin 300 000 euroa, joka on 100 000 enemmän kuin esityksessä oli.

Vertanen viittaa myös Lahdenkylän koulun tilanteeseen. Koulu on tällä hetkellä väistötiloissa terveysviranomaisten suositusten mukaisesti, koska koulun tiloissa on laajoja kosteusvaurioita ja sisäilmaongelmia. Vertanen hyvin tietää, että tällä hetkellä sekä väistön, että koulurakennuksen osalta asian eteneminen on pysähdyksissä, koska kouluverkkoselvityksestä tehty valitus on parhaillaan hallinto-oikeudessa.

Kuntataloudesta Vertasen vertailut ovat virheellisiä. Tarkastellaan Evijärven kunnan tilannetta eurojen valossa, koska se on selkeämpää. Esimerkiksi vuoden 2016 talousarvio hyväksyttiin lähes puoli miljoonaa euroa tappiollisena. Tämän hetken tietojen mukaan vuoden 2016 tilinpäätös näyttäisi muutaman kymmenentuhatta plussaa ja kokonaisvelkamäärä on pienentynyt, pitkäaikaista velkaa ei ole lainkaan.

Kunta on kokonsa huomioon ottaen harvinaisuus, ”Kokoaan suurempi kunta”. Evijärvi on nettovelaton kunta. Tuntuu, että Vertasen on vaikea hyväksyä, että Evijärven kunta on taloudellisesti suhteellisen vakaalla pohjalla. Tästä kiitos kunnassa toimiville yrityksille ja palkansaajille, jotka usein kulkevat pitkän matkan päässä töissä. Näiden tuloksella homma pyörii.

Tekemistä kunnassa kyllä löytyy, mutta se ei ole kuntalaisten syytä. Kuntaa tulee kehittää yhteistyöllä ja rakentavalla keskustelulla, ei riitelemällä. Vuoden 2012 vaalien jälkeen Vertanen ei ottanut vastuullista luottamushenkilöpaikkaa, vaikka hänelle viime ja myös sitä edellisten vaalien jälkeen tarjottiin. Jättäytyminen arvostelijaksi on tietysti helpompaa. Verotuksen ja velanoton kasvattaminenko on ratkaisu, kuten SDP on linjannut. Kuluvan kauden valtuusto on tehnyt Vertasesta huolimatta ennakkoluulottomia päätöksiä ja kehittänyt kuntaa eteenpäin. Se myös näkyy positiivisesti Evijärven ilmapiirissä. Toivotan menestystä kaikille vaaliin osallistujille.

Ilmari Sulkakoski

Keskustan kunnallisjärjestön

puheenjohtaja Evijärvi

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.