Kortesjärvellä kannetaan vastuuta

Kauhavan nykyisessä valtuustossa istuu viisi kortesjärveläistä; neljä keskustasta ja yksi kokoomuksesta. Tulevien kunnallisvaalien ehdokasasettelu on vielä kesken. Niin keskustassa kuin kokoomuksessakin vastuu ehdokasasettelusta on paikallisyhdistyksissä.

–Tällaisesta asemasta ei voi olla lähtemättä ehdokkaaksi, toteaa kaupunginhallitusta viimeiset kaksi kautta johtanut Heikki Hakala (kesk.).
–Kaupungin organisaation sopeuttaminen ja sopeutuminen tuleviin muutoksiin on uuden valtuustokauden tärkeimpiä asioita, toteaa ehdokkaaksi lähtevät Jaakko Niemistö (kesk.) tulevasta sote- ja maku-uudistuksesta.
–Kokoomuksessa ehdokasasettelu on edennyt hyvin. Mukaan on tulossa uusiakin ehdokkaita, kertoo ehdokkaaksi asettuva Janne Sankelo (kok.).
SDP:llä ei ole ollut Kortesjärveltä valtuutettua nykyisessä valtuustossa.
– Tuleviin kunnallisvaaleihin asetamme ehdokkaita myös Kortesjärveltä, toteaa kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Sinikka Syrjälä (sd.).

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.