Jätteenkuljetussopimukset kuntoon Millespakan alueella

Julkaistu:

Aihe:

Järviseudun jätelautakunta on jätehuoltoviranomainen, jonka yhtenä tehtävänä on valvoa jätteenkuljetukseen liittymistä. Jätteenkuljetussopimuksista on olemassa rekisteri, johon kuljetusyrittäjät ilmoittavat tehdyt sopimukset.
-Kuljetussopimusta tehtäessä on sovittava kiinteä tyhjennysväli. Jätteiden hakua tarvittaessa yhteydenoton perusteella ei voida katsoa voimassaolevaksi sopimukseksi, muistutti jätelautakunnan sihteeri Henna Matintupa jätelautakunnan tiedotustilaisuudessa.

Poltettavan jätteen astia, entinen sekajäteastia, on kesäkuun alusta voimaan tulleen jätelautakunnan päätöksen mukaan tyhjennettävä vähintään neljä kertaa vuodessa. Lautakunta seuraa rekistereitä kunnittain ja voi ympäristöviranomaisena laittaa uhkasakon kotitaloudelle tai yritykselle, joka ei ole sopimusta tehnyt.

-Tällä alueella on paljon soittoasiakkaita, jotka tilaavat tyhjennyksen tarvittaessa. Se on ongelmallista sekä valvonnan että yrittäjän kannalta, aikataulujen ja reittisuunnitelmien suhteen, Matintupa totesi.

Millespakka Oy:n toimitusjohtaja Matti Korkea-aho uskoo, että alueella on myös kotitalouksia, jotka väärinkäyttävät ekopisteitä kuljettamalla niihin ison osan jätteistään. Tätä toimintaa jätteidenkuljetussopimukset tulevat osaltaan vähentämään.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.