Sydämen maantiedettä

Pääsin kokeilemaan toissa viikonloppuna uraa jääkaappimagneettien myyjänä. Mahdollisuuden parin päivän mittaiseen uravaihdokseen tarjosi ystäväni Elina, joka on kiertänyt kevään aikana erilaisissa tapahtumissa myymässä itse valmistamiaan paikkakuntamagneetteja. Elina kuuluu Kapua 2016 Nepal -tiimiin, jonka tavoitteena on kerätä yhdessä 100 000 euroa koulutuksen ja terveyden edistämiseksi Nepalissa ja Keski-Aasiassa.

Parikymmenhenkisen ryhmän jäsenet ovat tavallisia suomalaisia, joita yhdistää halu auttaa kehitysmaita ja kokeilla rajojaan. Marraskuussa kapuajat matkaavat Nepaliin, jossa he tutustuvat Väestöliiton ja Taksvärkki ry:n avustuskohteisiin ja pääsevät näkemään käytännössä, miten kerättyjä varoja käytetään. Tämän jälkeen ryhmä kiipeää maailman korkeimman vuoren Mount Everestin perusleiriin ja Kala Patharin huipulle 5545 metriin. Jokaisen kapuajan henkilökohtainen keräystavoite on euro per kavuttava metri eli yhteensä 5545 euroa.

Jokainen matkalle osallistuva kartuttaa hyväntekeväisyyskassaa itselleen sopivalla tavalla. Ystäväni Elina on valmistanut yhdessä äitinsä kanssa varainhankintaa varten magneetteja, joita kuvittavat vanhoista kartoista leikatut palat. Ensimmäisiä koeversioita koristi kohdemaa Nepalin kartta. Tämän jälkeen päätettiin kokeilla saksia Suomen kartta paloiksi ja kas, ensimmäinen erä paikkakuntamagneetteja oli syntynyt.

Paikkakuntamagneetit ovat osoittautuneet todelliseksi hitiksi, sillä paikka ja paikallisuus puhuttelevat meistä jokaista. Synnymme jonnekin, kasvamme jossakin, muutamme opiskelemaan jonnekin. Sukkuloimme työn perässä, perustamme ehkä perheen, ikäännymme. Kotipaikka ja erilaiset paikkakuntakytkökset vaikuttavat elämäämme monin eri tavoin. Meillä on juuret jossakin ja olemme juurtuneet jonnekin. Samalla saatamme myös kaivata jonnekin toisaalle: toisella puolella Suomea asuvien rakkaiden luo, vanhaan opiskelukaupunkiin, kesämökille… Eri paikkoihin liittyy monia muistoja ja merkityksiä, jotka muovaavat identiteettiämme ja tekevät meistä meidät.

Yhden viikonlopun kestänyt urani magneettimyyjänä oli lyhyt, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Oli hauska seurata ihmisten reaktioita, kun ostaja löysi itselleen tärkeän pitäjän satojen paikkakuntamagneettien joukosta. Odotetusti halutuimpia olivat omaa synnyin- ja kotipaikkaa kuvaavat magneetit. Elämä kuljettaa erilaisiin paikkoihin, ja siksi monet päätyivätkin ostamaan useamman magneetin. Onneksi jääkaapin ovessa on tilaa. Samoin sydämessä. Vaikka ihminen voi olla fyysisesti vain yhdessä paikassa kerrallaan, sydämen karttaan mahtuu useampi paikka.

Tämä kolumni julkaistiin Järviseudun Sanomissa keskiviikkona 22.6.2016

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.