Alajärven kaupungin tilinpäätös vuodelta 2015 kertoo talouden tasapainottamistoimien purreen, totesi hallintojohtaja Tero Kankaanpää tilinpäätöksen julkistamistilaisuudessa. – Käänne parempaan tapahtui vuosi sitten, jolloin pääsimme 200 000 euroa plussan puolelle. Nyt tulos on kymmenkertainen, Kankaanpää tiivisti.
Toimintatuotot, mutta myös kulut pienenivät viime vuoden aikana. Kaupungin vuosikate oli viisi miljoonaa euroa. Ansioverotulot pienenivät valtion verohelpotusten vuoksi, mutta yhteisöverotuloissa näkyi vielä turkistarhojen hyvä buumi. Valtionosuuksia saatiin 34 miljoonaa euroa. Hallintokunnat pääsivät alle budjetoidun, ja Kankaanpää totesi, että mikäli positiiviseen tulokseen päästään tänäkin vuonna, alijäämän kattamisurakka voi jäädä lyhyeksi. Laskelmien mukaan kahden miljoonan euron alijäämän pitäisi olla katettu vuonna 2017.
MÄÄRÄTIETOISUUS, päättäväisyys ja periksiantamattomuus ovat vieneet alajärveläislähtöisen Emma Jokiahon nyrkkeilyn kansainvälisille areenoille. Tähän mennessä Tampereen
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto myönsi Sanna Joensuulle eron tarkastuslautakunnan jäsenen tehtävästä paikkakunnalta muuton vuoksi ja valitsi tarkastuslautakunnan
ALAJÄRVEN tekninen lautakunta hyväksyi 16. marraskuuta Suolasalmenharjun tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnoksen ja asettaa sen julkisesti nähtäville

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.