Asuntomurtoja Alajärvellä

- 16.06.2015
- Paikkakunta: Alajärvi, Vuosiarkisto
Jaa tämä juttu:
Aihealueeseen liittyviä juttuja

Eläinten hyvinvointi ennen kaikkea

Minä kiitän sinivalkoisesta Suomestani

Itsenäinen Suomi

Jokiaho tähtäin on Los Angelesin olympialaisissa
MÄÄRÄTIETOISUUS, päättäväisyys ja periksiantamattomuus ovat vieneet alajärveläislähtöisen Emma Jokiahon nyrkkeilyn kansainvälisille areenoille. Tähän mennessä Tampereen

Lakis Areenan Joulutori täyttyi tarjonnasta ja tunnelmasta
LAKIS Areenan joulutori järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Tapahtumalle oli tilausta, sillä nyt myyntipaikkoja alettiin

Alajärvi tavoittelee ensi vuonna 840 570 euron ylijäämää
ALAJÄRVEN kaupunginhallitus hyväksyi 30. marraskuuta omalta osaltaan vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2025–2026. Alajärven

Jenni Kuisti Vaasan vaalipiirin Vihreiden puheenjohtajaksi
Vaasan vaalipiirin Vihreät ry on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen vuodelle 2024 yhteiskuntatieteiden maisterin ja sosiaalityöntekijä Jenni

Alajärvellä esitetään vastaanottohallin rakentamista
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto myönsi Sanna Joensuulle eron tarkastuslautakunnan jäsenen tehtävästä paikkakunnalta muuton vuoksi ja valitsi tarkastuslautakunnan

Suolasalmenharjun kaavaluonnos asetettiin nähtäville – aiemmissa lausunnoissa huolta herättivät vaikutukset eläimiin, metsänomistajiin ja hiilinieluihin
ALAJÄRVEN tekninen lautakunta hyväksyi 16. marraskuuta Suolasalmenharjun tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnoksen ja asettaa sen julkisesti nähtäville