Lukijan mielipideartikkeli:

Evijärven tekniselle lautakunnalle

Miksi tekninen lautakunta hyväksyi, yksimielisesti, kokouksissaan 29.4.2013 ja 2.10.2014, Jokikyläntiellä olevien teollisuushallien laajentamisen poikkeamisluvalla.
Vaikka rajanaapuri-ilmoituksessani kerroin Maanrakennuslakien (MRL) numerot, joiden perusteella jo aikaisemminkin myönnetyt rakennusluvat olivat laittomia.
Olin jopa liittänyt mukaan Korkeimman Oikeuden suosituksen vastaavasta tapauksesta.
Sekä Vaasan että Korkein Hallinto-Oikeus ovat nyt hylänneet tekemänne päätökset samojen MRL lakipykälien perusteella. Samalla myös aikaisemmat rakennusluvat mitätöityvät.
Myös me, molemmat rajanaapurit, vastustimme laajennuksia ja kyllä jo sen olisi pitänyt herättää ko. lautakunnan, koska muualla Suomessa lupa tyssää jo siihen (esim. Saku Koivun grillin rakennuslupa Turussa). Kyllä Teidänkin on noudatettava Suomen lakeja ja asetuksia.
Varmaan kaikilla ko. lautakunnan jäsenillä on netti käytössään. Ja jos ymmärtää lukemansa, olisi sieltäkin saanut vahvistuksen rajanaapuri-ilmoitukseeni.
Jos ei muuten ymmärrä asiaa, niin pitää miettiä hyväksyykö itse 15 m päähän oman tuvan ikkunasta yli 1000 neliömetriä rumaa metalliteollisuushallikompleksia (+ melua).
Lautakunnan jäsenten tehtävä on nimenomaan huomioida tällaiset asiat, ettei kunnan virkailija, jolla ei edes ole rakennusalan koulutusta, pääse jyräämään läpi tällaisia järjettömiä päätöksiä.
Lautakunnan jäsenillä täytyy olla tietoa, taitoa ja ennen kaikkea tunnetta.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.