Veteraanien arvostus jatkaa kasvuaan

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Maanantaina tuli kuluneeksi 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Samana päivänä vietettiin myös Kansallista Veteraanipäivää ja Suomen yli 600 sankarihaudalle laskettiin seppeleet. Järviseudun alueellakin veteraanisukupolvea muistettiin useissa juhlavissa tilaisuuksissa.
Veteraanien keski-ikä on jo yli 90 vuotta. He kaikki eivät jaksa enää osallistua sankarihautojen seppeleenlaskutilaisuuksiin, mutta jälkipolvet muistavat kunniakansalaisia järjestämällä juhlapäivään heidän voinnilleen sopivaa ohjelmaa.
Vaikka veteraaneja, heidän puolisoitaan ja leskiään on jäljellä enää pieni joukko, he tarvitsevat edelleen keräysvaroja, joilla heille järjestetään kotiapua, kuntoutusta ja muuta tukea. Useat henkilöt tästä sukupolvesta saavat hyvin pientä eläkettä. Tälle sukupolvelle täytyy löytyä myös paikka turvallisesta palvelukodista sitten, kun kotona ei enää pärjää.
Taloustutkimus julkaisi tämän vuoden helmikuussa tutkimustuloksen, jonka mukaan veteraanien arvostus lähenee jo sataa prosenttia. Arvostus on kasvanut edellisestä tutkimuksesta. 85 prosenttia suomalaisista kertoo arvostavansa erittäin paljon vuosien 1939-45 sodat kokenutta sukupolvea, niin veteraaneja kuin kotirintaman väkeä. Erittäin tai melko paljon veteraanisukupolvea arvostaa 98 prosenttia suomalaisista.
Taloustutkimuksen mukaan puolueista veteraanipolven arvostus on suurimmillaan keskustassa (92 prosenttia) ja kokoomuksessa (90 prosenttia). Vasemmistoliiton kannattajista 59 prosenttia arvostaa veteraanipolvea erittäin paljon.
Tutkimus kertoo, että arvostus nousee iän myötä, mutta nuortenkin keskuudessa arvostus on lisääntynyt. Vaikka veteraanien rivit harvenevat, vahva arvostus takaa sen, että vastaisuudessakin veteraaniperinne ja -tietoisuus elävät.

Mainos

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.