Liikehdintää

Lappajärven Osuuspankin jäsenet päättävät ensi tiistain varsinaisessa kokouksessa liittymisestä POP Pankkien yhteenliittymään sekä sen keskusyhteisöön. Yhteenliittymän muodostamiseen vaikuttaa EU:n uusi pankkisääntely, joka asettaa pienille pankeille lisää vakavaraisuus- ja hallintovaatimuksia.
Osa POP Pankeista on hakenut kumppanin säästöpankeista tai OP Pohjola -ryhmästä. Esimerkiksi seitsemällä paikkakunnalla toimiva Osuuspankki Poppia liittyi OP Pohjolaan. POP Pankki -ryhmän yhteenliittymän syntymisen edellytyksenä on 70 prosentin edustus POP Pankkien taseiden loppusummasta, ja se on jo täyttynyt. POP Pankkien keskusluottolaitoksena toimii POP Pankkiliitto osuuskunnan omistama Bonum Pankki.
Sosiaalisessa mediassa Lappajärven kohdalla Lappajärven Osuuspankin osalta on julkaistu satoja mielipiteitä liittymisen puolesta ja sitä vastaan. Osa kannattaa liittymistä OP Pohjolaan perustellen kantaansa ison ryhmän takaamilla eduilla ja vahvuuksilla.
Koko maata ajatellen pankkialalla tapahtuu liikehdintää joka tapauksessa. Konttorien sijaintipaikat harvenevat edelleen, kun asiakkaat siirtyvät hoitamaan asioita mobiililaitteiden avulla. Tiskillä asioijia riittää silti vielä pitkään.
Lappajärven Osuuspankin hallintoneuvosto on jo päättänyt liittymisestä omaan koivunlehtiryhmään. Osuuskunnassa asiasta päättää lopullisesti jäsenistö. Todennäköisesti se on samalla kannalla.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Oppilaat ja henkilökunta ovat saaneet syksyn aikana koulutusta kuvaukseen. On pohdittu valokuvauksen tekniikkaa ja kuvausta taiteena

Viikon 39 luetuimmat!

VIIKOLLA 39 lukijoita kiinnosti Tomi Niskasen luopuminen Vedon pelijohtajuudesta. Myös hopeamitalijuhlat Lakis Areenalla kiinnostivat! Katso

Luodessaan maan ja ihmiset, miehen ja naisen Jumala sanoi ”Lisääntykää ja ottakaa maa valtaanne”, kirjoittaa Heino Tervanen hartauskirjoituksessaan.

Enkelit – Jumalan palvelijat 

MIKKELINPÄIVÄ on saanut nimensä Jumalan sotajoukon johtajan, arkkienkeli Mikaelin mukaan. Enkelit ovat Jumalan näkymättömiä palvelijoita.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.