Avustusta remontointiin

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Asuntojen korjaus- ja energia-avustusten hakuaika päättyy maaliskuun 26. päivänä. Niiden hakemisesta, myöntämisestä ja maksamisesta kuntia ohjeistaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Kunnat hakevat avustusmäärärahaa ARAlta sen mukaan, miten hakemuksia on tullut ja ARA myöntää määrärahoja sen mukaan, miten valtion kassassa rahaa on.
Järviseudun kuntien saamat määrärahat korjaus- ja energia-avustuksiin vaihtelevat. Vuonna 2014 esimerkiksi Lappajärvelle avustuksia tuli 146 000 euroa, Evijärvelle ainoastaan 25 000 euroa. Järvi-Pohjanmaan kuntiin avustuksia tuli yhteensä 340 000 euroa: suurimman potin sai Alajärvi, 165 000 euroa.
Säännöt avustuksen saamiseksi ovat selvät: asunnossa on asuttava vakituisesti ja ruokakunnasta ainakin yhden on oltava vähintään 65-vuotias tai vammainen. Tuen saamiseen vaikuttavat hakijat tulot ja varallisuus. Korjausavustusta voi saada enintään 40 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista. Jos vanhus tai vammainen joutuisi asunnon puutteiden takia muuttamaan sieltä välittömästi pois, avustus voi olla jopa 70 prosenttia. Avustusten tarkoitus onkin ensisijaisesti turvata vanhuksen tai vammaisen selviytyminen kotonaan mahdollisimman pitkään.

Mainos

Tietoisuus avustusten olemassaolosta ei ilmeisesti ole kaikissa alueemme kunnissa yhtä hyvä. Vai mikä selittää Evijärven pieniä määrärahoja? Tiedon levittämisessä avainasemassa ovat kuntien ja kuntayhtymän virkamiehet, jotka hoitavat vanhusten ja vammaisten asumiseen liittyviä asioita. Kuntiin on nimetty myös korjausavustusneuvojat. Yhteistyöllä omalle alueelle kannattaa napata jokainen euro, joka suinkin napattavissa on.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.